Pentti Lindegren on kuollut. Jääkiekkoilijana ja urheilutoimittajana tunnettu Lindegren oli 86-vuotias.
Hauholla 18.12.1939 syntyneen Lindegrenin ura jääkiekon parissa oli monipuolinen ja koko elämän mittainen. Suomessa hän pelasi korkeimmalla sarjatasolla HIFK:ssa ja Karhu-Kissoissa.
Yhteensä hänelle kertyi uran aikana 108 ottelua pääsarjatasolla tehopistein 9+9.
Vuonna 1965 Lindegrenistä tuli ensimmäinen suomalaispelaaja, joka teki ammattilaissopimuksen Ruotsiin, kun hän siirtyi Röglen joukkueeseen. Hän pelasi Ruotsissa pitkään edustaen myös AIK:ta ja Tranebergiä. Hän pelasi urallaan myös Italiassa.
Lindegren nähtiin Leijonissa vuoden 1965 kotikisoissa. Pelaajauransa jälkeen hän toimi hetken aikaa valmentajana.
Peliaikojen jälkeen hänet muistetaan parhaiten kuitenkin urheilutoimittajana ja -selostajana. Hän toimi myös kuuluttajana HIFK:n ja Jokereiden kotiotteluissa.
Hänet valittiin osana Hockey Nightn toimitusta SM-liigan vuoden urheilutoimittajaksi vuonna 1990 ja vuoden kuuluttajaksi 1991. Hän on Suomen Jääkiekkoleijona numero 137.

































