Ilves suli keskiviikkona eeppisesti ja hävisi Kiekko-Espoolle lukemin 5-7 Nokia-areenalla.

Ilves siirtyi kolmannessa erässä jo 5-3-johtoon, mutta Kiekko-Espoo tuli vielä tämän jälkeen rinnalle ja ohi.

Yleisö varmasti tykkäsi maali-iloittelusta, mutta Ilveksen päävalmentaja Tommi Niemelä ei voinut tietenkään olla kovin tyytyväinen.

– Olen tosi pettynyt meidän pelaamiseen, Niemelä aloitti.

– Siellä meidän pelaamisessa on ne vahvat vaiheet ja olemme pelanneet jo pidemmän aikaa ihan laadukasta jääkiekkoa, mutta kyllä tuo anteeksiantamatonta, millaisia suorituksia meillä tuolla tänään tuli, Niemelä jyrähti.

Niemelä muisti kuitenkin kehua myös vastustajaa.

– Ei tietenkään mitään pois Kiekko-Espoolta. Ne olivat hienosti tehtyjä suorahyökkäysmaaleja, mutta miten me puolustetaan ne tilanteet, niin ne olivat kyllä todella heikkoja suorituksia, Niemelä sanoi.

Niemelän mukaan Ilves on hyvin vaikeassa tilanteessa.

– Se, ettei meidän kypsyys riitä voittamaan näitä pelejä, kertoo tietysti siitä matkan vaiheessa, missä me olemme. Mutta me olemme nyt tässä alkukaudesta lahjottaneet näitä pelejä pois jo aikamoinen määrä. Pitää päästä kiinni siihen, että näin ei enää tehdä. Meillä on aika paljon tekemistä jänteen kestämisen kanssa, Niemelä paalutti.

LUE MYÖS: Vilttimiesten tyly neuvo JYPille – ”Älkää jumalauta Ryan Laschia ottako” (Atleetti.fi)