Juhamatti Yli-Junnilan tulokaskausi SM-liigan päävalmentaja loppui tylysti tammikuussa, kun hän sai potkut Pelicansista.

Pelicans oli alisuorittanut siinä kohtaa koko kauden ja tammikuussa seura julkaisi sitten hyvin mystisen tiedotteen, missä ei varsinaisesti sanottu, että Yli-Junnila olisi saanut potkut.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

”Pelicans on palauttamassa Yli-Junnilan työnkuvan takaisin sopimuksen mukaisesti valmentajaksi”, jolla tulee olemaan ”projektiluontoisia työtehtäviä” puolentoista seuraavan kauden aikana, Pelicans muotoili tiedotteessa.

– Tiedote on yhtä suurta kysymysmerkkiä minullekin, Yli-Junnila sanoo nyt Iltalehden haastattelussa.

Yhtä kaikki, Yli-Junnila ei toiminut enää tammikuun jälkeen päävalmentaja. Lopulta erinäisten vaiheiden jälkeen Pelicans pestasi Sami Kapasen uudeksi päävalmentajakseen. Kapanen valmensi Pelicansia SM-liigan karsintasarjassa voitokkaasti Jokereita vastaan ja valmentaa joukkuetta myös ensi kaudella.

Ennen viime kautta Pelicans oli ollut kaksi kertaa putkeen SM-liigan finaaleissa jääden molemmilla kerroilla hopealle. Odotukset olivat aivan tapissa myös viime kaudella. Olihan lahtelaisille hyvin kallis joukkue.

Ongelmat alkoivat kuitenkin jo syksyllä CHL:ssä, missä Pelicans hävisi muun muassa Färjestadille maalein 0-5.

– Sen Färjestad-pelin jälkeen huomasin ensimmäiset merkit, että voi tulla hyvin vaikea syksy ja kausi. Alkoi tapahtua asioita, jotka eivät edistäneet joukkueen suoritusta, Yli-Junnila paljastaa.

LUE MYÖS: Näkökulma: Jukka Jalonen pääsee yrittämään julmaa temppua (KiekkoUutiset.fi)