Moni hieraisi silmiään, kun SM-liigan tähtihyökkääjä Kristian Vesalainen yllätti heinäkuun alussa ja allekirjoitti yksivuotisen sopimuksen HPK:n kanssa.
Vesalainen, 26, edusti edelliset kaksi ja puoli kautta kasvattajaseuraansa HIFK:ta, mutta nyt hän palasi toiseen tuttuun paikkaan.
Vesalainen pelasi HPK:ssa ensi kertaa jo kaudella 2017-2018 ja toisen kerran kaudella 2020-2021.
Vesalainen paljasti nyt Iltalehden haastattelussa, ettei hän saanut sopimustarjouksia ulkomailta – eikä myöskään HIFK:lta.
– Ei sieltä kukaan soitellut, Vesalainen yllättää.
Vesalainen ei siis kelvannut Olli Jokisen valmennukseen siirtyneelle HIFK:lle, mutta HPK:n Mikko Mannerille taitava hyökkääjä kuitenkin kelpasi.
– Kerho laittoi viestiä, että on kiinnostunut. Aika nopeasti se olikin sitten siinä, Vesalainen kertoi.
Vesalainen on lahjakas pelaaja ja hän on ehtinyt pelaamaan jo NHL:ssäkin asti. Maajoukkueessakin nähdyn hyökkääjän otteita on kuitenkin vaivannut epätasaisuus. Tehoja on syntynyt kovaan tahtiin syyskaudella, mutta keväisin tuotanto on hyytynyt.
Viime kaudella Vesalainen iski HIFK:ssa 17 maalia ja 37 pistettä, mutta neljään pudotuspeliotteluun ei syntynyt ainuttakaan pistettä. Myös edellisellä kaudella tilanne oli sama: runkosarjassa 37 pistettä, seitsemään pudotuspeliin kaksi pistettä.





























