HPK-Edustusjääkiekko ry:n vuosikokous on valinnut uudeksi puheenjohtajaksi Heikki Hietanen. Pitkäaikainen puheenjohtaja Harri Lintumäki kutsuttiin seuran ensimmäiseksi kunniapuheenjohtajaksi.
Lintumäen menestyksekäs ura alkoi jo 70-luvulla HPK ry:ssä. Vuonna 1993 HPK-Edustusjääkiekko ry:n puheenjohtajaksi valittu Harri Lintumäki tunnetaan valtakunnallisesti Mr. HPK:na. Lintumäki on uransa aikana tehnyt erinomaisia pelaajalöytöjä. HPK:ssa on Lintumäen vuosien aikana pelannut monia myöhemmin kansainvälisiksi huipuiksi kasvaneita pelaajia. HPK-Edustusjääkiekko ry on kutsunut Harri Lintumäen yhdistyksen kunniapuheenjohtajaksi. Hän on myös uuden, perusteilla olevan neuvottelukunnan puheenjohtaja.
HPK:ssa vuodet 1996–2001 toimitusjohtajana toiminut Heikki Hietanen on luonteva valinta HPK:n puheenjohtajaksi. HPK:sta Jääkiekkoliittoon toimitusjohtajaksi ja nykyisin Kehityskeskus Oy Hämeen toimitusjohtajaksi siirtynyt Hietanen omaa erinomaisen tietämyksen sekä suomalaisesta että kansainvälisestä jääkiekosta.
HPK:n toimitusjohtaja Risto Korpela on mielissään julkistaessaan viime kauden taloudellisen tuloksen. HPK:n toiminnallinen voitto oli reilut 120 000 euroa menneellä kaudella. Satunnaisten ja rahoituskulujen jälkeen tilikauden lopullinen voitto on 60 000 euroa. HPK:n taustalla toimiva HPK:n Kiekkoilun Tuki Oy:n yhtiökokous pidetään myöhemmin, mutta tiedossa on, että sen tulos on myös positiivinen.
































