
Helsingin IFK valmistautuu parhaillaan ensimmäiseen SM-liigakauteensa uuden päävalmentajan Olli Jokisen johdolla. Yksi on kuitenkin joukosta poissa.
HIFK:n tähtipuolustaja Tony Sund loukkaantui vakavasti Leijonien mukana MM-kisoissa. MM-turnaus jäi häneltä kesken ja nyt on edessä pitkä kuntoutusjakso.
– Toivotaan, että hän toipuu täyteen pelikuntoon syksyksi. Onneksi tässä on hyvin aikaa toipua sarjan alkuun, eikä ole sillä tavalla kiirettä, HIFK:n urheilujohtaja Janne Pesonen kertoi Ilta-Sanomille.
HIFK:lla on tällä hetkellä sopimus ensi kaudesta kolmen maalivahdin, kahdeksan puolustajan ja 15 hyökkääjän kanssa. Joukkue on lähes on valmis.
– Suuria muutoksia ei ole enää tulossa. Puolustuspäähän varmasti vielä on tulossa joku täydennys, mutta muuten tällä hetkellä näyttää erittäin hyvältä, Pesonen avasi.
HIFK:n viime kausi oli jälleen pettymys. Joukkue putosi suoraan puolivälierissä SaiPalle otteluvoitoin 0-4 ja kauden päätteeksi päävalmentaja Ville Peltonen ja koko valmennusryhmänsä saivat potkut.
SM-liigan runkosarja alkaa 9. syyskuuta.