Liigassa pelattiin keskiviikkona neljä ottelua. Voittoihin ylsivät Jukurit, Tappara, HPK ja TPS.
HIFK vaikea alkukausi ei ottanut helpottuakseen, kun HPK tarjoili kotijoukkueelle shokkihoitoa toisessa erässä. HIFK aloitti ottelun maalinteon avauserässä, mutta siihen HJK:n ilonaiheet jäivätkin.
Teemu Rautiainen toi HPK:n tasoihin vain 1,5 minuuttia Petr Kodytekin avausmaalista. Toisessa erässä alkoi varsinainen myllytys.
HPK iski jo toisen erän ensimmäisellä minuutilla kahdesti ja ajassa 28.15 peli oli vieraille jo 5-1. Samassa päättyi HIFK:n riveihin viime viikolla liittyneen ruotsalaisvahti Hugo Alnefeltin liigadebyytti tolppien välissä.
Lopulta HPK lähti kotimatkalle selvä 6-2-voitto taskussaan.
Tappara pääsi juhlimaan myös selvää voittoa, kun Pelicans kaatui Lahdessa 5-2. Tamperelaisten ykkösnimi oli hattutempun iskenyt Benjamin Rautiainen.
Doug Sheddenin debyytti Sportin päävalmentajana päättyi 2-3-tappioon TPS:n vieraana. Ottelu ratkesi turkulaisten hyväksi vasta voittomaalikilpailun jälkeen.
Jukurit otti kovan päänahan voittaessaan kotona KalPan 2-1. Ottelun kaikki maalit nähtiin jo ensimmäisen 22,5 minuutin aikana.
Liigan tulokset:
Jukurit-KalPa 2-1 (1-0, 1-1, 0-0)
HIFK-HPK 2-6 (1-1, 0-4, 1-1)
Pelicans-Tappara 2-5 (0-1, 1-3, 1-1)
TPS-Sport 3-2 vl. (2-1, 0-0, 0-1, 0-0, 1-0)































