
Kasper Halttunen teki päättyneellä kaudella kovaa jälkeä Kanadan juniorisarjassa OHL:ssä London Knightsin riveissä.
Halttunen, 19, voitti tällä kaudella Memorial Cupin ja oli tärkeä lenkki mestarijoukkueessa.
Maalinälkäinen hyökkääjä iski OHL:n pudotuspeleissä upeasti 17 ottelussa peräti 15 maalia. Nyt hänen osakkeensa ovat rajusti nousussa.
Halttunen tuli suomalaiselle kiekkoyleisölle tutuksi jo kaudella 2022-2023, kun hän pelasi HIFK:ssa SM-liigaa.
Halttunen saapui HIFK:hon suurin odotuksin, mutta pelasi lopulta varsin vaatimattomasti 27 ottelussa ja sai kasaan vain yhden syöttöpisteen. Tuon kauden jälkeen Halttunen on kehittynyt valtavasti.

HIFK:n tähtipuolustaja ja kapteeni Ilari Melart on täysin vakuuttunut siitä, että Halttunen tulee varmasti pärjäämään myös NHL-tasolla.
– Liian tarkkaa arviota en uskalla antaa, mutta kyllähän tuollainen isokokoinen, luontainen maalintekijä on todella hyvä paketti. Ei siinä tarvitsekaan kaikissa muissa ominaisuuksissa ollakaan maailman paras. Olen täysin varma, että hän pystyy tekemään NHL-uran, Melart latasi suoraan Ilta-Sanomille.