Helsingin IFK sai keskiviikkona jääkiekon SM-liigassa karulla tavalla selkäänsä. KooKoo haki hengettömältä kotijoukkueelta kolme sarjapistettä tylyllä 6-1-vierasvoitolla.

HIFK oli hävinnyt vasta edellisen ottelunsa Ilvekselle Tampereella maalein 0-6, ja nyt tuli ihan vastaavanlaista kyytiä.

Robert Rooba syötti peräti kolme vieraiden maalia ja myös Miska Siikonen (1+2) vietti kolmen tehopisteen iltaa Nordiksella. Ville Meskanen teki puolestaan kaksi maalia HIFK-vahti Rastislav Eliaksen selän taakse. HIFK:n ainokaisen teki heti kolmannen erän alussa osunut Vincent Marleau.

Ottelun kuohuttavin tilanne sattui kolmannen erän alussa, kun HIFK:n tähtilaituri ja kapteeni Iiro Pakarinen taklasi KooKoon Samuel Valkeejärveä suoraan päähän ja lensi ottelusta ulos.

Kolmannessa erässä nähtiin myös karu näky, kun KooKoo oli juuri siirtynyt 5-1-johtoon. Tässä vaiheessa monelle riitti ja he suuntasivat kotiin kesken ottelun. Yleisöä oli alkujaan paikalla 7181 katsojaa.

Toisen perättäisen tappion kärsinyt HIFK on sarjassa sijalla 11 ja kuumassa iskussa oleva KooKoo taistelee sen sijaan kotiedusta pudotuspeleihin.

LUE MYÖS: Suomessa nähtiin täysin absurdi urheilutapahtuma – katsomot pullistelivat: “Paras päivä” (Atleetti.fi)