
Helsingissä nähtiin tiistai-iltana kerrassaan loistava tapahtuma, kun Helsingin IFK isännöi jääkiekon SM-liigaottelussa Oulun Kärppiä. Ottelu pelattiin Kaisaniemen puistossa ulkojäällä.
HIFK sai ennen tapahtumaa 120-vuotisjuhlaotteluunsa arvokasta oppia Jokereilta, joka pelasi Kaisaniemessä oman juhlaottelunsa Pietarin SKA:ta vastaan viime lauantaina. HIFK otti Jokereiden virheistä opiksi ja laski ottelun katsojakapasiteetin 16 000 katsojaan. Pitkälti varmasti siitä syystä HIFK:n tapahtuma oli onnistuneempi kuin Jokereiden. Tulos oli HIFK:lle tosin saman kuin ”naapurillekin”, sillä Kärpät vei ottelussa voiton 4-3-lukemin jatkoajalla.
Haloo Helsinki!-yhtye polkaisi shown käyntiin hieman yli kello 18. Siinä vaiheessa jo valtaosa ihmisistä oli siirtynyt katsomoon, eikä ruuhkia näkynyt enää missään. Kaisaniemen katsomolle 16 000 katsojaa oli sittenkin se oikea määrä. Ongelmia olisi tullut, mikäli katsomoon olisi yritetty änkeä vielä 1000-2000 ihmistä lisää.
Tunnelmaltaan ottelu oli todella hieno. Pieni lumisade vaikeutti pelaamista, mutta loi tapahtumalle hienot puitteet. HIFK-Kärpät-ottelu oli aito paluu juurille.
HIFK oli onnistunut tapahtuman järjestäjänä erinomaisesti. Tapahtuma-alueella mahtui liikkumaan hyvin, eikä jonotosaika ollut liian pitkä. Moni katsoja kehui tapahtumaa. Järjestysmiehiä oli paikalla riittävä määrä.
Urheilullisesti ottelu tarjosi loistavaa draamaa. HIFK unohti pelata toisen erän ja Kärpät ehti karata jo ratkaisevan tuntuiseen 0-3-johtoon, mutta päätöserässä HIFK teki upean nousun ja pakotti ottelun jatkoajalle. Lopulta Mikael Ruohomaa ratkaisi pelin jatkoajalla Kärpille ja HIFK:n vakuuttava ulkoilmaotteluiden voittoputki katkesi. Ennen tätä iltaa HIFK oli voittanut kaikki Helsingissä pelatut ulkoilmaottelut SM-liigan aikakaudella. Jokerit joutui antautumaan Olympiastadionilla kolme kertaa.
HIFK sai tiistaina omalle arvolleen sopivat 120-vuotisjuhlat, vaikka tappio varmasti kaiveleekin tovin. Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä juhlistanut tapahtuma jää varmasti kaikille paikalla olleille mieleen.
Teksti:Ville Hirvonen (@hirvonenville), Helsinki