HIFK ja KooKoo kohtasivat SM-liigassa lauantaina niin sanotussa kuuden pisteen ottelussa. HIFK voitti Kouvolassa maalein 2-0.

KooKoo oli suuren osan illasta pelin päällä, mutta HIFK oli armottoman tehokas maalipaikoissaan.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Ensimmäisen kerran KooKoon verkko pölähti avauserässä. Maalipörssin kärkimies Iiro Pakarinen karkasi ja iski jo kauden 29. maalinsa terävällä rannelaukauksella. Syöttöpisteen osumaan sai Bruno Jalasti. Syöttöpiste oli hänen uransa ensimmäinen syöttöpiste SM-liigassa.

Seuraavaa maalia saatiin odotella aina päätöserään asti. Sitten ylivoiman moottori Jori Lehterä tarjoili ja Vincent Marleau iski suoraan syötöstä kiekon reppuun. Tämä on nähty monta kertaa aiemminkin.

HIFK:n ykköshahmo oli silti maalivahti Roope Taponen. Taposella on ollut vaikea kausi ja hän on saanut paljon kritiikkiä, mutta nyt hän torjui kauden toisen nollapelinsä. Taponen otti ottelussa monta todella isoa torjuntaa.

HIFK nousi neljänneksi. Neljä parasta pääsee tällä kaudella suoraan neljännesvälieriin, joten voitolla oli suuri merkitys. Myös tulikuuma KooKoo taistelee samoista sijoista.

HIFK on löytänyt nyt hyvän vireen. Lauantai-illan voitto oli stadilaisille jo kolmas putkeen.

Ville Hirvonen

LUE MYÖS: Näkökulma: Aleksandr Ovetshkinille tyly kohtalo – sai mitä ansaitsi (KiekkoUutiset.fi)