Helsingin IFK kertoi keskiviikkona sopimusuutisia ennen illan KooKoo-ottelua.
HIFK tiedotti, että puolustaja Arttu Kärki jatkaa koeajalla seurassa marraskuun ensimmäiseen päivään asti.
Kärjen koeaikasopimuksen jatkamiseen on varmasti vaikuttanut se, että puolustaja on kärsinyt alkukauden mittaan loukkaantumisista. Kärki on ollut sivussa jo kuudesta ottelusta.
Nyt Kärki on kuitenkin palaamassa piakkoin pelikuntoon ja hänet nähdään kaukalossa mahdollisesti jo piankin.
Kärki, 20, sai loistavan alun kaudelleen. Hän teki HIFK:n avausottelussa Jukureita vastaan heti maalin.





























