
HIFK järjesti tiistaina harjoituksensa poikkeuksellisesti ulkojäällä, kun joukkue saapui Lauttasaaren ulkokaukaloon pitämään kannattajille avoimet harjoitukset.
Paikalla olikin kymmeniä helsinkiläisseuran kannattajia. Valtaosa nuorimmista kannattajista ilmoitti saapuneensa paikalle seuraamaan Jori Lehterän otteita.
Kylmä ja talvinen sää oli erityisesti HIFK:n yhdysvaltalaispuolustajan Luke Martinin mieleen.
– Tämä oli todella hauskaa, Martin tiivisti tuntonsa.
Martin aloitti välittömästi Suomeen saavuttuaan suomen kielen opiskelun ja hän tuntuu suomalaistuneen varsin hyvin jo muutenkin.
– Nyt olen valmis saunaan, Martin kommentoi.
Martin pelaa Suomessa ja HIFK:ssa toista kauttaan. Hän on ollut SM-liigan yksi parhaista puolustajista edelliset kaksi kautta.
Tunnelmia HIFK:n ulkojääharjoituksista voit katsoa alla olevasta upotuksesta.