HIFK tiedotti maanantaina kahdesta pelaajahankinnasta. IFK hankki apuja alakertaansa, kun puolustajat Matias Rajaniemi ja Ilari Kapanen liittyivät joukkueen vahvuuteen.
Rajaniemi, 22, pelasi viime kaudella Pohjois-Amerikassa. Hän pelasi AHL:ssa Bridgeport Islandersin ja ECHL:ssa Worcester Railersin riveissä.
Kapanen, 18, puolestaan liittyy HIFK:hon Ruotsin pääsarjasta ja Timrån joukkueesta.
– Rajaniemi ja Kapanen tulevat paikkaamaan joukkueen loukkaantumistilannetta. HIFK:lla on tällä hetkellä sivussa viisi puolustajaa, joista Ilari Melartin ja Aron Kiviharjun odotetaan palaavan tositoimiin vielä lokakuun aikana, HIFK kertoo verkkosivuillaan.
Rajaniemen sopimus on marraskuun 1. päivään saakka loppukauden optiolla. Kapanen saapuu IFK:hon lainasopimuksella marraskuun ensimmäiseen päivään saakka.
Kesällä 2020 NHL-seura New York Islandersin varaamalla Rajamäellä on vyöllään kausi Pohjois-Amerikassa ja ikäänsä nähden kunnioitettavat viisi kautta ja 200 runkosarjaottelua Liigassa. Kapanen on Timrån junioriputken hedelmiä ja teki debyyttinsä SHL:ssa jo viime kaudella.





























