
Helsingissä sijaitseva Helsinki-halli, joka tunnettiin aiemmin nimellä Hartwall-areena, on saamassa viimein ratkaisun, joka mahdollistaa sen uudelleenavaamisen käyttöön.
Mestis-joukkue Jokereiden entisenä kotihallina tunnettava Helsinki-halli, joka tunnettiin aiemmin nimellä Hartwall-areena, on ollut täysin käyttämättömänä maaliskuusta 2022 alkaen. Syynä oli muun muassa Jokerien vetäytyminen Venäjän KHL:sta.
Isoin syy kaikkien toimintojen loppumiselle hallista oli se, että hallin omistavat venäläiset jääkiekkovaikuttajatGennadi TimtshenkojaBoris Rotenbergoli lisätty Yhdysvaltojen ja Euroopan Unionin pakotelistoille. Halli menetti myös nimisponsorinsa Oy Hartwall Ab:n Venäjän aloittaman laittoman Ukrainan-sodan vuoksi.
Lopulta halli menetti myös miesten jääkiekon MM-kisojen alkulohkon järjestämisoikeuden sekä kaikki halliin suunnitellut urheilu- ja kulttuuritapahtumat. Halli on seisonut tyhjillään käyttämättömänä jo reilun vuoden ajan.
Nyt ulkoministeri, KokoomuksenElina Valtonen, on kuitenkin kertonut Ylen haastattelussa, että hallin tulevaisuudessa näkyy viimein valonpilkahdus.
– Olemme alkaneet valmistella ratkaisua. Ensinnäkin haetaan vaihtoehtoja siihen, miten kyseinen halli ja mahdollisesti muut vastaavat kiinteistöt voitaisiin yleisen edun nimissä saada käyttöön. Tähän on tulossa lähiaikoina ratkaisu, ja siitä aikanaan tiedotetaan.
– On erittäin tärkeää, että esimerkiksi pääkaupungissa on halli, jossa voidaan järjestää urheilu- ja kulttuuritapahtumia, Valtonen sanoo.
Valtosen mukaan on kuitenkin tärkeää, että kaikki tehdään lain mukaan.
– Sen takia tässä menee jonkin aikaa, ulkoministeri painottaa.
Helsinki-halli avattiin alunperin vuonna 1997. Se toimi pitkään Jokerien kotiluolana niin Liigassa kuin KHL:ssakin. Lisäksi Suomen maajoukkueet ovat pitäneet sitä kotihallinaan ja muun muassa alle 20-vuotiaiden maajoukkue juhli maailmanmestaruutta hallissa vuonna 2016.
Lähde:Yle
Lue myös:Entinen Hartwall Arena pysyy edelleen kiinni – näin asiaa kommentoitiin kaupungin johdosta Ylelle