
Mikko Rantanen johdatti hattutempullaan Dallas Starsin voittoon NHL:n playoff-kevään ensimmäisessä seiskapelissä lauantaina. Kahden maalin takaa noussut Dallas kukisti Colorado Avalanchen kotonaan 4-2.
Dallas vei ottelusarjan nimiinsä voitoin 4-3. Stars kohtaa pudotuspelien toisella kierroksella joko Winnipeg Jetsin tai St. Louis Bluesin. Jets ja Blues ratkaisevat omassa seiskapelissään ensimmäisen kierroksen viimeisen jatkoon menijän sunnuntaina.
Rantanen kavensi 1-2:een kolmannen erän alkupuoliskolla. Suomalaistähdelle annettiin liikaa tilaa ja hän laukoi Starsin kuparisen rikki.
Rantanen tasoitti kolmannen erän jälkipuoliskolla komealla soololla. Hän tuli ylivoimalla läpi kentän ja yritti vanhanaikaista, joka näytti jo epäonnistuvan, mutta kiekko päätyi verkkoon Avalanche-pakki Samuel Girard’n kautta.
Wyatt Johnston teki Dallasin 3-2 -voittomaalin ylivoimalla neljä minuuttia ennen päätössummeria. Syöttäjinä toimivat Matt Duchene (0+2) ja Rantanen (3+1).
Rantanen viimeisteli loppunumerot tyhjiin. Esa Lindell nappasi maanmiehensä hattutemppuosumasta syöttöpisteen.
Colorado meni 1-0 -johtoon toisen erän puolivälissä, kun puolustaja Josh Manson osui alivoimalla Logan O’Connorin syötöstä. Nathan MacKinnon kasvatti Avalanchen etumatkaa heti kolmannen erän alussa.
Rantanen siirtyi kesken tämän kauden Coloradosta ensin Carolina Hurricanesiin ja sieltä Dallasiin. Nyt hän särki entisten joukkuekavereidensa sydämet seiskapelissä. Avalanchen tappion myötä Artturi Lehkosen ja Joel Kivirannan kaudet tulivat päätökseen.
Video: NHL.com