
Calgary Flames ja Anaheim Ducks järjestivät vauhdikkaan ja hienon jännitysnäytelmän NHL:n tiistain kierroksella. Kotikaukalossaan pelannut Calgary nappasi lopulta kaksi sarjapistettä kukistettuaan Anaheimin rangaistuslaukauskilpailun päätteeksi 4-3.
Joukkueiden suomalaispelaajat olivat näyttävästi esillä. Kaukalon kakkostähdeksi valittu Anaheimin Sami Vatanen keräsi tehot 1+2. Kolmostähden tittelin saanut Calgaryn Markus Granlundin lukemat olivat 0+2.
Vatanen laukoi Anaheimin 1-0 -johtoon neljä minuuttia ennen ensimmäistä taukoa. Hän oli mukana myös Matt Beleskeyn 2-0 -ylivoimamaalissa, joka syntyi toisessa erässä.
Vatasella oli synkkä pätkä kolmannessa erässä. Hänen syöttönsä pakkipari Bryan Allenille päätyi Granlundin lapaan. Flamesin suomalaistulokas tarjoili Dennis Widemanille, joka iski 2-2 -tasoituksen.
Calgaryn Johnny Gaudreau karvasi myöhemmin kolmannessa erässä kiekon pois Vataselta. Gaudreau syötti Widemanille, joka vei illan toisella osumallaan Flamesin 3-2 -johtoon.
Granlund oli mukana myös Calgaryn ensimmäisessä osumassa. Hän hääri jäällä jokaisen Flames-maalin aikana ja kirjautti isäntien ainoana pelaajana plusmiinustilastoonsa lukeman +3.
Anaheim tuli vielä tasoihin viisi minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä Kyle Palmierin ylivoimamaalilla, jossa Vatanen oli jälleen mukana. Palmieri oli aiheuttanut Ducksille sydämentykytyksiä otettuaan aikaisemmin kolmannessa erässä kaksi jäähyä, mutta mies paikkasi aiheuttamansa tuskan.
Rankkarikisan ratkaisusta vastasi Calgaryn Sean Monahan. Flamesin voitto sinetöityi, kun Anaheimin tähtilaituri Corey Perry ei saanut kiekkoa verkkoon. Koko NHL-uransa viime kesään asti Ducksia edustanut Flames-vahti Jonas Hiller juhli voittoa raivoisasti.
Granlund on nyt kerännyt kauden yhdeksässä NHL-ottelussa 3+5=8 pistettä. Hän nousi samalla isoveljensä Mikael Granlundin (2+6=8) ohi suomalaisten pistepörssissä. Mikael on pelannut tällä kaudella jo 17 ottelua.
Vatanen kasvatti kauden saldonsa lukemiin 5+11=16. Hän nousi NHL-pakkien pistepörssissä komeasti kolmanneksi.
Calgarylle voitto oli kolmas peräkkäinen ja seitsemäs viimeisessä yhdeksässä ottelussa. Harva olisi uksonut, että Flames porskuttaa tässä vaiheessa kautta Pacific-divisioonassa kakkosena ja koko NHL:n sarjataulukossa sijalla kuusi.
Anaheim on voittanut viimeisestä seitsemästä ottelustaan vain yhden. Jakson tappioista tosin vain yksi on tullut varsinaisella peliajalla.
NHL tiistaina (18.11.2014)
BOSTON – ST.LOUIS2-0 (1-0,1-0,0-0)
1-0 Patrice Bergeron 5:45
2-0 Torey Krug (Matt Bartkowski, Loui Eriksson) 31:31
Maalivahdit
BOS: Tuukka Rask 33 laukausta/33 torjuntaa
STL: Brian Elliott 17/15
Jori Lehterä, St.Louis 0+0, 0, 0, 1, 16:20
NY ISLANDERS – TAMPA BAY5-2 (0-1,3-0,2-1)
0-1 Alex Killorn (Jason Garrison, Jonathan Drouin) 11:53
1-1 Cal Clutterbuck av 20:39
2-1 Mikhail Grabovski (Frans Nielsen, Kyle Okposo) 32:23
3-1 Ryan Strome (Calvin de Haan) 33:26
4-1 Brock Nelson (Lubomir Visnovsky, Frans Nielsen) yv 40:36
4-2 Ondrej Palat (Matt Carle, Nikita Kucherov) 42:14
5-2 Casey Cizikas (Kyle Okposo, Brock Nelson) 48:55
Maalivahdit
NYI: Jaroslav Halak 28 laukausta/26 torjuntaa
TB: Evgeny Nabokov 36/31
Valtteri Filppula, Tampa Bay 0+0, -1, 0, 0, 18:30
COLUMBUS – DETROIT0-5 (0-1,0-1,0-3)
0-1 Tomas Tatar (Jonathan Ericsson, Brendan Smith) 10:17
0-2 Gustav Nyquist (Justin Abdelkader, Johan Franzen) yv 21:44
0-3 Tomas Jurco (Danny DeKeyser, Riley Sheahan) yv 44:49
0-4 Riley Sheahan (Brendan Smith, Tomas Tatar) 46:01
0-5 Darren Helm (Tomas Jurco, Daniel Cleary) 58:59
Maalivahdit
CLB: Sergei Bobrovsky 40 laukausta/35 torjuntaa
DET: Jimmy Howard 28/28
BUFFALO – SAN JOSE4-1 (0-0,3-1,1-0)
1-0 Nicolas Deslauriers (Cody McCormick, Rasmus Ristolainen) 25:25
1-1 Brent Burns (Joe Thornton, Logan Couture) yv 30:29
2-1 Brian Gionta (Brian Flynn, Tyler Myers) 31:54
3-1 Brian Flynn (Brian Gionta, Mike Weber) 39:48
4-1 Brian Gionta (Tyler Myers, Andrej Meszaros) tm 59:18
Maalivahdit
BUF: Michal Neuvirth 10 laukausta/10 torjuntaa
BUF: Jhonas Enroth 20/19 (sisään ajassa 20:00)
SJ: Troy Grosenick 13/10
Rasmus Ristolainen, Buffalo 0+1, +2, 0, 1, 20:13
Antti Niemi, San Jose varamaalivahtina
TORONTO – NASHVILLE2-9 (0-3,0-1,2-5)
0-1 Taylor Beck (Shea Weber, Paul Gaustad) 1:52
0-2 Derek Roy (Matt Cullen, Ryan Ellis) 10:14
0-3 Taylor Beck (Filip Forsberg, Seth Jones) yv 16:49
0-4 Eric Nystrom (Taylor Beck, Mattias Ekholm) 38:45
0-5 Mike Ribeiro (Ryan Ellis) 40:53
0-6 Filip Forsberg (Shea Weber, Mike Ribeiro) 41:26
0-7 Calle Jarnkrok (Colin Wilson, Shea Weber) 43:06
0-8 Roman Josi (Eric Nystrom, Paul Gaustad) 45:14
1-8 Mike Santorelli (Leo Komarov) 48:18
2-8 Nazem Kadri (Dion Phaneuf, Cody Franson) 50:33
2-9 Colin Wilson (Craig Smith, Call Jarnkrok) 57:28
Maalivahdit
TOR: Jonathan Bernier 12 laukausta/9 torjuntaa
TOR: James Reimer 25/19 (sisään ajassa 20:00)
NSH: Pekka Rinne 31/29
Leo Komarov, Toronto 0+1, -2, 0, 0, 18:15
Olli Jokinen, Nashville 0+0, 0, 2, 1, 13:00
MONTREAL – PITTSBURGH0-4 (0-2,0-2,0-0)
0-1 Beau Bennett 7:46
0-2 Steve Downie (Kris Letang, Beau Bennett) 9:43
0-3 Brandon Sutter (Beau Bennett, Steve Downie) 20:58
0-4 Sidney Crosby (Evgeni Malkin, Patric Hornqvist) yv 39:29
Maalivahdit
MTL: Carey Price 22 laukausta/18 torjuntaa
PIT: Marc-Andre Fleury 27/27
Olli Määttä, Pittsburgh 0+0, +1, 0, 1, 20:14
WINNIPEG – NEW JERSEY3-1 (0-0,2-0,1-1)
1-0 Mathieu Perreult (Mark Stuart) 21:54
2-0 Mark Scheifele (Michael Frolik, Zach Bogosian) 23:38
2-1 Patrik Elias (Martin Havlat, Damien Brunner) yv 41:13
3-1 Michael Frolik (Adam Lowry) 56:07
Maalivahdit
WPG: Michael Hutchinson 22 laukausta/21 torjuntaa
NJ: Cory Schneider 34/31
Tuomo Ruutu, New Jersey 0+0, 0, 0, 0, 12:26
DALLAS – CAROLINA4-6 (2-0,0-4,2-2)
1-0 Jamie Benn (Vernon Fiddler, Jamie Oleksiak) 1:48
2-0 Tyler Seguin (John Klingberg, Jason Spezza) 16:34
2-1 Jeff Skinner (Jay McClement) 22:34
2-2 Patrick Dwyer (John-Michael Liles) 27:00
2-3 Victor Rask (John-Michael Liles, Nathan Gerbe) yv 28:30
2-4 Jiri Tlusty (Elias Lindholm, Eric Staal) 35:54
2-5 Eric Staal (Justin Faulk, Andrej Sekera) 40:09
3-5 Cody Eakin (Alex Goligoski, Jamie Benn) av 42:38
4-5 Tyler Seguin (John Klingberg, Cody Eakin) 52:55
4-6 Eric Staal (Riley Nash) 56:03
Maalivahdit
DAL: Kari Lehtonen 16 laukausta/12 torjuntaa
DAL: Anders Lindback 9/7 (sisään ajassa 35:54)
CAR: Cam Ward 27/23
Jyrki Jokipakka, Dallas ei kokoonpanossa
CALGARY – ANAHEIM4-3 rl (0-1,0-1,3-1,0-0)
0-1 Sami Vatanen (Jakob Silfverberg) 15:54
0-2 Matt Beleskey (Hampus Lindholm, Sami Vatanen) yv 32:29
1-2 Jiri Hudler (Markus Granlund, T.J. Brodie) 43:25
2-2 Dennis Wideman (Markus Granlund) 49:03
3-2 Dennis Wideman (Johnny Gaudreau) 53:43
3-3 Kyle Palmieri (Cam Fowler, Sami Vatanen) yv 55:05
4-3 Sean Monahan rl
Maalivahdit
CGY: Jonas Hiller 27 laukausta/24 torjuntaa
ANA: Fredereik Andersen 19/16
Markus Granlund, Calgary 0+2, +3, 2, 1, 21:13
Karri Rämö, Calgary varamaalivahtina
Sami Vatanen, Anaheim 1+2, -1, 0, 2, 21:47
ARIZONA – WASHINGTON1-2 ja (0-1,1-0,0-0,0-1)
0-1 Jay Beagle (Jason Chimera) 11:11
1-1 Oliver Ekman-Larsson (Sam Gagner, Tobias Rieder) 22:00
1-2 Eric Fehr (Brooks Orpik, John Carlson) 63:16
Maalivahdit
ARI: Mike Smith 24 laukausta/22 torjuntaa
WSH: Braden Holtby 24/23
Lauri Korpikoski, Arizona 0+0, 0, 0, 0, 18:29
LOS ANGELES – FLORIDA5-2 (0-0,4-0,1-2)
1-0 Matt Greene (Brayden McNabb, Anze Kopitar) 24:32
2-0 Jeff Carter (Dwight King, Jamie McBain) yv 29:46
3-0 Marian Gaborik (Anze Kopitar, Jake Muzzin) yv 34:18
4-0 Robyn Regehr (Jeff Carter, Drew Doughty) 39:52
4-1 Jimmy Hayes (Jonathan Huberdeau, Nick Bjugstad) yv 42:01
4-2 Jussi Jokinen (Vincent Trocheck, Jimmy Hayes) 46:55
5-2 Dustin Brown (Justin Williams, Brayden McNabb) yv 56:49
Maalivahdit
LA: Jonathan Quick 32 laukausta/30 torjuntaa
FLA: Roberto Luongo 25/21
FLA: Al Montoya 2/1 (sisään ajassa 40:00)
Aleksander Barkov, Florida sairaslistalla
Sean Bergenheim, Florida sairaslistalla
Jussi Jokinen, Florida 1+0, 0, 2, 5, 16:52
Suomalaisten tilastoissa maalit+syötöt, plusmiinus, jäähyminuutit, laukaukset ja peliaika.