Tampa Bay Lightning oli vaikeuksissa NHL-jumbo Buffalo Sabresin hallissa lauantaina. Kahdesti takaa-ajoasemaan joutunut Tampa Bay nappasi lopulta kaksi sarjapistettä kukistettuaan Buffalon jatkoajalla 4-3.

Tampa Bayn Valtteri Filppulan pisteputken venyminen jä kirjaimellisesti viime hetkelle. Filppula (0+1) syötti Lightningin tähtisentteri Steven Stamkosin jatkoaikaratkaisun ajassa 61:53 vieraiden pelatessa ylivoimalla

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Filppula on nyt päässyt pisteille 11 peräkkäisessä ottelussa. Hän on kerännyt putkensa aikana tehot 4+11=15.

Filppula sai jälleen hurjasti vastuuta. Hän pelasi 23:15 eli toiseksi eniten kaikista Lightning-pelaajista. Enemmän aikaa kaukalossa vietti vain puolustaja Victor Hedman.

Myös Buffalon tulokaspuolustaja Rasmus Ristolainen vietti runsaasti aikaa kaukalossa. Ristolainen pelasi 24:45, mikä on hänen selvästi isoin NHL-lukemansa toistaiseksi. Vain saksalaispakki Christian Ehrhoff sai enemmän vastuusta Sabres-pelaajista.

Kaukalon kolmostähdeksi valittu Ristolainen kirjautti NHL:n ennätysjääaikansa lisäksi tililleen ensimmäisen NHL-syöttömerkintänsä. Hän on nyt lisäksi ensimmäistä kertaa NHL:ssa pisteputkessa. Ristolainen teki NHL-uransa toisen maalin Buffalon edellisessä ottelussa.

Buffalo johti kamppailua 2-0 ja 3-2, mutta Tampa Bay nousi kummallakin kerralla rinnalle. Sabresin kohtaloksi koitui lopulta Drew Staffordin jatkoaikajäähy, jota ehti kulua 54 sekuntia ennen kuin Stamkos lämäsi kiekon pömpeliin suoraan Filppulan tarjoilusta.

Stamkos (2+1) teki ottelussa ´hattutempun´. Hän maalasi kahdesti Buffalon verkkoon ja kerran omiin. Buffalon Cory Conacher sai 3-2 -osuman nimiinsä, kun Stamkosin syöttö tuli hyökkäysalueelta ulos ja aina omaan tyhjään maaliin siirretyn rangaistuksen aikana.

Tampa Bay ei ole hävinnyt viimeisessä 11 ottelussaan kertaakaan varsinaisella peliajalla. Saldo on seitsemän voittoa ja neljä 60 minuutin jälkeen tullutta tappiota.

Tampa Bay on Montreal Canadiensin kanssa tiukassa taistelussa Atlantic-divisioonan toisesta sijasta eli kotiedusta pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle. Montreal on kaksi pistettä edellä, mutta on pelannut kaksi ottelua enemmän kuin Lightning.

BUFFALO – TAMPA BAY3-4 ja (2-2,0-0,1-1,0-1)

1-0 Matt D´Agostoni (Rasmus Ristolainen, Johan Larsson) 12:20
2-0 Cody Hodgson (Christian Ehrhoff) 14:07
2-1 Alex Killorn (Nikita Kucherov, Matt Carle) 17:52
2-2 Steven Stamkos (J.T. Brown, Radko Gudas) 19:46
3-2 Cory Conacher tm 48:14
3-3 Ryan Callahan (Teddy Purcell, Steven Stamkos) yv 50:07
3-4 Steven Stamkos (Valtteri Filppula, Teddy Purcell) yv 61:53

Maalivahdit
BUF: Matt Hackett 33 laukausta/29 torjuntaa
TB: Ben Bishop 28/26

Ville Leino, Buffalo sairaslistalla
Rasmus Ristolainen, Buffalo 0+1, 0, 0, 1, 24:45
Valtteri Filppula, Tampa Bay 0+1, -1, 0, 4, 23:15
Sami Salo, Tampa Bay 0+0, 0, 0, 3, 19:48

Suomalaisten tilastoissa maalit+syötöt, plusmiinus, jäähyminuutit, laukaukset ja peliaika.

LUE MYÖS: Mikko Rantasen sikailu hämmästyttää – Arttu Wiskarilta yllättävä huomio (Atleetti.fi)