
JYPin murheellinen kausi sai jatkoa tiistai-iltana, kun se hävisi kotonaan SaiPalle 4-5. JYPin valmentaja Johan Pennerborn oli ottelun jälkeen murheissaan.
JYP piti ottelun ohjaksia käsissään ensimmäiset 20 minuuttia johtaen kahteen otteeseen kahdella maalilla ja päästen toiseen erään 3-1-johdossa. Toinen erä oli kotijoukkueelle kuitenkin murheellinen, kun SaiPa nousi rinnalle ja ohi.
Päätöserässä JYP nousi kerran vielä rinnalle, mutta tyhmä joukkuejäähy kostautui ja SaiPa pääsi juhlimaan 5-4-voittoa.
Edellispelissään JYP katkaisi kolmen ottelun tappioputken voittamalla Ilveksen ja nyt se hävisi kotonaan SaiPalle.
– Jotenkin joukkueemme peli on heilahdellut tällä kaudella erästä toiseen ja pelistä toiseen. Se on tietenkin minun vastuuni,
– Me tulimme vielä tasoihin kolmannessa erässä, mutta saimme sitten tyhmän jäähyn ja he tekivät siitä maalin. Torgerssonilla oli myös ylärima ennen jäähyä, mutta ei sillä ole väliä. Minun mielipiteeni on turha, ruotsalaisvalmentaja täräytti ottelun jälkeen.
JYP on tällä hetkellä sarjassa 13. ja jäämässä pudotuspelien ulkopuolelle. Samalla liigakarsinta vaanii niskan takana.