Leijonille on kantautunut NHL:stä lisää surkeita uutisia 4 Nations Face-Off -turnausta silmälläpitäen.

Vahvaa kautta pelaava Philadelphia Flyersin luottopuolustaja Rasmus Ristolainen, 30, loukkaantui sunnuntaina Colorado Avalanchea vastaan pelatun ottelun toisessa erässä.

Ristolaista ei nähty jäällä enää kolmannessa erässä. Philadelphian päävalmentaja John Tortorella vahvisti Ristolaisen loukkaantumisen, mutta ei osannut kertoa vamman vakavuudesta vielä ottelun jälkeen.

Leijonien riveistä putosi jo viikolla kaksi puolustajaa, eli Miro Heiskanen ja Jani Hakanpää loukkaantumisten vuoksi. Leijonien puolustus oli joukkueen heikoin osa-alue jo ennen loukkaantumisia.

Jääkiekkoliitto tiedotti sunnuntaina ennen Philadelphian ja Coloradon välillä pelattua ottelua, että puolustajat Urho Vaakanainen ja Henri Jokiharju on nostettu 4 Nations Face-Off -turnauksen Heiskasen ja Hakanpään korvaajiksi.

Mikäli Ristolainen ei pysty pelaamaan turnauksessa, niin vaihtoehdoiksi puolustajista jäävät enää Nikolas Matinpalo ja Ville Heinola. Matinpalo on pelannut tällä kaudella NHL:ssä 15 ja Heinola 16 ottelua.

Colorado voitti sunnuntain ottelun 2-0 (0-0, 2-0, 0-0) -numeroin Samuel Girardin ja Nathan MacKinnonin viimeistelemillä maaleilla.

Mackenzie Blackwood pelasi nollapelin 24 torjunnalla.

LUE MYÖS: Vilttimiesten tyly neuvo JYPille – ”Älkää jumalauta Ryan Laschia ottako” (Atleetti.fi)