Dallas Stars taipui NHL:ssä sarjan heikoimman joukkueen eli Calgary Flamesin vieraana varhain sunnuntaiaamuna Suomen aikaa.

Flames kaatoi Glen Gulutzanin valmentaman miehistön rangaistuslaukauskilpailun jälkeen maalein 3-2.

Ottelussa Flamesin kuumimmaksi pelaajaksi nousi todella korkealla tasolla torjunut kakkosmaalivahti Devin Cooley.

Cooley koppasi yhteensä 28 kiekkoa ja torjui kolme Starsin yritystä rangaistuslaukauskilpailussa vieden joukkueensa voittoon.

Stars nousi supertähti Jason Robertsonin johdolla ottelun kolmannessa erässä kahden maalin takaa tasoihin.

Yhdysvaltalaistähti iski ensin kavennuksen kauden 13. osumallaan ajassa 46.44 ja teki esityön upealla tavalla Roope Hintzin laukomaan tasoitusmaaliin vain reilut kolme minuuttia ennen loppua.

Rajoitettuna vapaana agenttina ensi kesänä oleva Robertson on iskenyt kuudessa edellisessä ottelussa maalin.

– Me olimme kärsivällisiä. Hienosti nousimme päätöserässä kärsivällisyyden ansiosta tasoihin, mutta emme saaneet kahta pistettä matkaamme, kommentoi Robertson.

Maaliputkessa oleva Robertson on iskenyt kymmenen maalia edelliseen kuuteen otteluun. Starsin ja Minnesota North Starsin historiassa vain Dino Ciccarelli on onnistunut iskemään enemmän maaleja kuuden ottelun maaliputken aikana. Ciccarelli iski 11 maalia kaudella 1983-84.

LUE MYÖS: Vilttimiesten tyly neuvo JYPille – ”Älkää jumalauta Ryan Laschia ottako” (Atleetti.fi)