
Jääkiekon Euroopan mestareiden liiga Champions Hockey League eli CHL starttaa torstaina. Sarjan joukkuemäärä on vähennetty 32:een. Suomesta mukana ovat Tappara, KalPa, JYP, HIFK ja TPS.
CHL:n hallitukseen kuuluva HIFK:n puheenjohtaja Timo Everi toteaa joukkuemäärän vähentämisen saaneen seuroilta kannatusta.
– Siinä oli kaksi asiaa. Ensimmäinen oli aikataulu. Jääkiekkokauden pidentäminen on haaste, varsinkin tämmöisellä kaudella, kun on olympiakisat ja MM-kisat. Toinen syy oli, että haluttiin vuodella aikaistaa aikataulua, että osakkaat eivät enää saa pelioikeutta suoraan, Everi kertoo Sport Contentille.
– Seuroilla ei ollut vastustusta. Meni yksimielisesti läpi, Everi jatkaa.
Keski-Euroopassa CHL-pelit ovat vetäneet hyviä yleisömääriä. Suomessa ja varsinkin Ruotsissa tilanne on toinen.
– Kyllähän se varmaan kansanluonteestakin on kiinni. Eihän me olla hirveän kovia menemään tapahtumiin, kun kävijämäärä on toisentyyppinen. Tapahtumien lajiluonnekin on toinen kuin Keski-Euroopassa, missä on fiestaa ja festivaalia enemmän siinä meiningissä. Me suomalaiset olemme hyvin kriittisiä ja odottavaisia ja empiväisiä. Mutta askel kerrallaan, Everi toteaa.
Everi myöntää, että sarjaa voisi markkinoida enemmänkin.
– Markkinointia harvoin on liian paljon. Totta kai pitäisi markkinoida enemmän. Ja kun joudutaan vielä aloittelemaan silloin, kun toiset kesälomia lopettelee, niin kyllähän nää on haastavia caseja. Mutta toivotaan, että vuosi kerrallaan jengi innostuisi enemmän, kun pelit on ihan huippumeininkiä. Tulee sellaista kiekkoa omaan kotihalliin, jota ei noin vain näe, Everi sanoi.
HIFK on tehnyt hienoja taloudellisia tuloksia. Everin mukaan CHL ei kasvata taloudellista voittopottia suuremmin.
– Tuotot on omia ja totta kai menot myöskin ottelutapahtumista. Tältä ei haeta merkittäviä tuottoja, mutta ei päästetä syntymään pahoja tappioitakaan. Vähän nollasummapeliä.Vaikka voittoa tehdään, niin menee se pelaajaringin laajuudessa aika nollille.
Kansainvälistyminen on joka tapauksessa tärkeä asia suomalaiselle seurajoukkuejääkiekolle. Myös parempia puitteita tarvitaan ja HIFK saa uuden areenankin, Garden Helsingin.
– Sille kuuluu ihan hyvää. Kaupunki tekee asemakaavatyötä ja me tehdään suunnittelutyötä. Mennään eteenpäin joka päivä, Everi sanoi hallihankkeen tilasta.
Everi ei arvioi, valmistuuko HIFK:n areena ennen Tampereen uutta areenaa, jolla pitäisi pelata jääkiekon MM-kisoja 2022.
– Tärkeintä, että molemmat valmistuu, hän painottaa.
CHL on alkutekijöissään. On kuitenkin mahdollista, että siitä tulisi Pohjois- ja Keski-Euroopan pääjääkiekkoliiga, jota pelattaisiin koko kausi. Joukkueet eivät enää pelaisikaan kotimaista sarjaa.
– Se on aika yleiseurooppalainen näkemys, että sellainen mahdollisuus on syytä ylläpitää ilman erityistä kiirettä. Idässä ja lännessäkin tällaisia asioita pohditaan, että tulisiko se seuraavaksi kasvun paikaksi jossain kohtaa, Everi toteaa asiasta.
KHL ei ole osallistunut CHL:ään, kun CHL 2014 herätettiin henkiin. Everin mukaan yhteyttä KHL:n kanssa kuitenkin pidetään.
– Yhteistyö on iso sana, mutta kyllähän meillä kontaktit ja yhteydet on olemassa sekä molemminpuolinen halu keskustella erilaisista asioista. Ja keskustellaankin.
Everi muistuttaa, että KHL:n mukaantulossa olisi logistisiakin vaikeuksia.
– KHL-liigassa on iso pelimäärä. Se aloittaa kautensa aikaisin ja aikatauluongelma sekä logistinen ongelma tulevat aika isoiksi, kun mennään Atlantilta Kiinanmerelle. Tulee iso liiga. Lentokoneiden omistajat tykkää.
Teksti: Otto Palojärvi