
Suomen jääkiekkomaajoukkueen avainpelaajiin kuuluva Aleksander Barkov löysi tuoreeltaan yhden selvän avainsyyn Suomen finaalitappioon Kanadalle. Suomi taipui myöhään sunnuntai-iltana MM-finaalissa 0-2.
– Aika tyhjä olo. Tiedettiin ennen peliä, että tämä on kauden viimeinen peli ja oli näin iso mahdollisuus voittaa kulta. Moni tässä joukkueessa on sen voittanut ja tietää, mitä se meinaa, mutta moni ei taas ei ole voittanut ja on aina unelmoinut siitä. Nyt se päättyi näin. Iso pettymys totta kai, mutta Kanada oli tänään tosi hyvä, Barkov sanoi MTV Sportin tv-haastattelussa.
Barkov osasi listata nopeasti, mihin Kanadan voitto sunnuntaina perustui.
– He pysyivät kiekossa meidän alueella ja saivat pidettyä sen siellä mahdollisimman kauan ja kuluttivat meidän energiaa puolustuksesta. Me puolustettiin hyvin ja Koskinen antoi meille mahdollisuuden voittaa, mutta hyökkäyspäässä olisimme kaivanneet enemmän peliä. Tällä kertaa ei vain riittänyt, Barkov linjasi.
Suomi näytti ajoittavan finaalissa todella aralta. Barkov sanoi kuitenkin, ettei usko loppunut, vaikka pelillinen tasoero oli ajoittain karu.
– Kyllä me uskottiin omaan juttuumme loppuun asti. Kyllä me jätimme tuonne kentälle kaiken. Siitä ei jäänyt kiinni, etteikö oltaisi taisteltu. Kyllä me taisteltiin ja maalivahti oli uskomaton ja puolustus hyvää. Hyökkäyspäässä ei riittänyt. Nolla maalia on nolla maalia, vaikka tietysti Kanada oli hyvä, Floridan NHL-ammattilainen pyöritteli.