Niklas Bäckström ja Mikko Koivu olivat isossa roolissa, kun Minnesota Wild palasi voittokantaan maanantain NHL-kierroksella. Kaksi edellistä otteluaan yhteismaalein 4-10 hävinnyt Minnesota kukisti Tampa Bay Lightnigin kotonaan 3-1.

Bäckström oli otettu edellisen illan Calgary-tappiossa vaihtoaitioon kolmen takaiskun jälkeen jo ennen avauserän puoliväliä. Suomalaisvahti vastasi kuitenkin Tampa Bayta vastaan torjumalla 32 laukausta, mikä toi hänelle kaukalon ykköstähden palkinnon.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– Ei ollut mitään epäilystä (maalivahtivalinnasta). Hän (Bäckström) on ollut niin hyvä meille tällä kaudella, että hän ansaitsi tilaisuuden palata tasolleen. Ja mikä paluu se olikin. Hän oli loistava, Minnesotan päävalmentaja Mike Yeo sanoi seuran verkkosivuilla.

Koivu keräsi tehot 1+1. Wild-kippari viimeisteli loppunumerot tyhjiin ja sai tililleen NHL-uransa 100. maalin. Minnesotan paidassa 100 maaliin ovat aikaisemmin yltäneet vain Marian Gaborik ja Andrew Brunette.

Kaksi edellistä otteluaan voittanut Tampa Bay meni 1-0 -johtoon toisen erän alkupuoliskolla Steven Stamkosin toimesta. Lightning-tähti sai kiekon omalla alueella, tuli ylös oikeaa laitaa ja ohitti lopulta Bäckströmin. Osuma oli Stamkosille kauden 15:s, mikä oikeuttaa NHL:n maalipörssissä toiseen sijaan.

Vain 41 sekuntia Stamkosin maalin jälkeen Minnesotan Matt Cullen joutui jäähylle, mutta verkkoa heiluttikin Wild. Lightning-pakki Eric Brewer menetti kiekon omalla alueella ja Koivu tarjoili Cal Clutterbuckille eikä tämä erehtynyt. Clutterbucksita tuli samalla NHL-kauden ensimmäinen kolmen alivoimamaalin mies.

Kaksikko Clutterbuck-Koivu toimi myös edellisenä iltana. Tuolloin Koivu syötti Clutterbuckin ylivoimamaalin. Maananatain syöttö kasvatti Koivun pisteputken jo kuuden ottelun mittaiseksi.

Minnesotan voittomaali syntyi kolme minuuttia ennen jälkimmäistä taukoa Pierre-Marc Bouchardin lavasta. Bouchard itse pysäytti Tampa Bayn purkuyrityksen siniviivalla, sai kiekon takaisin muutama sekunti myöhemmin ja ampui 92. osumansa Wild-paidassa.

Koivu viimeisteli kauden neljännen maalinsa tyhjiin 24 sekuntia ennen päätössummeria.

Minnesota päätti kuuden peräkkäisen kotiottelun sarjan, joka tuotti neljä voittoa ja kaksi tappiota. Wild nousi maanantain voiton myötä Läntistä konferenssia johtavan Chicagon rinnalle. Tampa Bay on idän puolella sijalla 10.

NHL maanantaina (28.11.2011)

MINNESOTA – TAMPA BAY3-1 (0-0,2-1,1-0)

0-1 Steven Stamkos 25:53
1-1 Cal Clutterbuck (Mikko Koivu) av 27:39
2-1 Pierre-Marc Bouchard (Nick Johnson) 37:06
3-1 Mikko Koivu (Jared Spurgeon, Cal Clutterbuck) tm 59:36

Maalivahdit
MIN: Niklas Bäckström 33 laukausta/32 torjuntaa
TB: Mathieu Garon 23/21

Mikko Koivu, Minnesota 1+1, +2, 0, 3, 20:31

COLORADO – DALLAS1-3 (0-1,0-0,1-2)

0-1 Eric Nystrom (Vernon Fiddler, Stephane Robidas) 15:56
0-2 Michael Ryder (Loui Eriksson, Philip Larsen) 54:36
1-2 Kevin Porter (David Jones, Stefan Elliott) 56:24
1-3 Michael Ryder (Loui Eriksson, Adam Pardy) tm 59:32

Maalivahdit
COL: Semyon Varlamov 34 laukausta/32 torjuntaa
DAL: Andrew Raycroft 36/35

Kari Lehtonen, Dallas sairaslistalla

EDMONTON – NASHVILLE1-2 (1-0,0-1,0-1)

1-0 Jordan Eberle (Ryan Nugent-Hopkins) 7:07
1-1 Shea Weber (Ryan Suter, Anders Lindback) yv 31:34
1-2 Nick Spaling (Jordin Tootoo, Craig Smith) 52:21

Maalivahdit
EDM: Nikolai Khabibulin 31 laukausta/29 torjuntaa
NSH: Anders Lindback 18/17

Lennart Petrell, Edmonton 0+0, 0, 0, 0, 7:57
Teemu Laakso, Nashville sairaslistalla
Pekka Rinne, Nashville varamaalivahtina

LOS ANGELES – SAN JOSE2-0 (1-0,1-0,0-0)

1-0 Ethan Moreau 8:37
2-0 Mike Richards (Simon Gagne, Willie Mitchell) 24:16

Maalivahdit
LA: Jonathan Quick 33 laukausta/33 torjuntaa
SJ: Antti Niemi 33/31

Antero Niittymäki, San Jose sairaslistalla

Suomalaisten tilastoissa maalit+syötöt, plusmiinus, jäähyminuutit, laukaukset ja peliaika.

LUE MYÖS: Näkökulma: Tuhlaajapojan viimeinen kurkotus tähtiin – nyt tai ei koskaan (FutisUutiset.fi)