HIFK lähtee jääkiekon SM-liigan pudotuspeleihin vahvassa vireessä, kun helsinkiläisjoukkue päätti runkosarjan kuuteen peräkkäiseen kolmen pisteen voittoon.
Runkosarjassa HIFK sijoittui 10:nneksi ja kohtaa pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella KalPan.
Joukkueen varakapteeni Ilari Melart näkee, että kehityssuunta on ollut selvästi oikea kauden loppua kohden.
– Kyllä mä näkisin, että peli parani lopussa ihan reilusti koko joukkueella. Jatketaan siitä ja pidetään vaatimustaso korkealla, Melart sanoi Atleetin Olli Östermanin haastattelussa.
Vaikka tuloskunto on ollut vahva, Melart korostaa, että parannettavaa löytyy edelleen.
– Meillä on toki vieläkin parannettavaa, mutta ainakin suunta on oikea.
Myös henkilökohtaisesti Melart päätti runkosarjan vahvaan vireeseen. Puolustaja venytti pisteputkensa neljän ottelun mittaiseksi.
– Välillä uppoaa vähän paremmin, Melart totesi.
– Olisihan sitä voinut jo aiemmin kauden aikana tehdä enemmän pisteitä, mutta silloin tuntui, ettei mennyt mistään sisään. On ihan kiva, että tuli muutama onnistuminen tähän loppuun.
HIFK:n pudotuspelivastus varmistui vasta aivan runkosarjan päätöshetkillä, eikä tieto ollut heti pelaajien tiedossa.
– Tämä tuli itse asiassa tosi nopeasti, kun ei sitä vielä kopissakaan tiedetty. Varmasti tulee kovia pelejä, hyvä joukkue on vastassa.
KalPa on ollut HIFK:lle hankala vastustaja, mutta helsinkiläiset lähtevät sarjaan luottavaisina.
– Olemme pystyneet pelaamaan heitä vastaan hyvin aiemmin. Varmasti kova sarja tulossa, Melart ennakoi.

































