Loistavaa alkukautta jääkiekon Liigasa pelaava Porin Ässien hyökkääjä Simon Suoranta valittiin Suomen maajoukkueeseen Venäjän EHT-turnaukseen. Suoranta on iskenyt alkukauden aikana tehopisteet 11+7=18. Hän on Ässien tehokkain pistemies.
– Hyvän alkukauden myötä maajoukkuedebyytistä on tullut unelman sijasta tavoite. Silti valinta hieman yllätti, mutta olen tästä todella innoissani, Suoranta kertoo Ässien tiedotteessa.
Suoranta siirtyi Poriin viime kauden jälkeen. Hänen aiempi kauden piste-ennätyksensä, 12 tehopistettä, meni jo rikki. Syyt kovan nousukunnon takana ovat Suorannalla tiedossa.
– Olen tehnyt kärsivällisesti töitä ja jaksanut painaa. Iso kiitos myös Ässille, täällä tehdään asioita oikein. Olen saanut täällä mahdollisuuden näyttää ja sitä kautta vastuuta. Se on kuitenkin tärkeintä, että joukkue pelaa hyvin. Silloin myös yksilöt nousevat esille, Suoranta ilmoittaa.
Leijonien pääkäskijä Lauri Marjamäki on hyvin tuttu valmentaja Suorannalle. He voittivat yhdessä kaksi Suomen mestaruutta Oulun Kärpissä 2014 sekä 2015.Rooliaan maajoukkueessa Suoranta ei lähtenyt silti spekuloimaan.
– Laten kanssa puhuttiin ja hän toivoi, että pelaan maajoukkueessa omilla vahvuuksillani. Suoraviivaista peliä ja käytän hyväksi suoraluistelua. Puhuttiin myös, että samalla itseluottamuksella lähdetään pelaamaan kuin Liigassa.
Suoranta on tällä kaudella ollut Ässille täsmäase kolmella kolmea vastaan -peliin. Hyökkääjä on iskenyt jo kolme jatkoaikamaalia.
– Katsotaan, jos pääsee pelaamaan kolmella kolmea vastaan (maajoukkueessa). Toivottavasti ylipäätään peliaikaa tulee paljon. Kaikkiin tilanteisiin olen valmis. Tietysti itseluottamus on korkealla kolmella kolmea vastaan pelaamiseen, Suoranta kertoo.
Lähde: Ässien tiedote































