SaiPa joutui lähtemään Tampereelta tyhjin käsin, kun se hävisi Tapparalle selvin lukemin 0-5. SaiPan päävalmentaja Raimo Helminen otti tappion omille niskoilleen.
Tappara iski ratkaisun avaimia jo avauserässä iskemällä kolme maalia ja voitti lopulta selvästi. Ottelu jätti Helmiselle selvästikin paljon mietittävää, sillä lehdistötilaisuudessa hänen ensimmäistä vastaustaan seurasi pitkältä tuntunut seitsemän sekunnin hiljaisuus, jonka aikana Helminen örähti kertaalleen ennen kuin aukaisi sanaisen arkkunsa.
– En pystynyt valmistamaan joukkuettani pelaamaan kiekko tänään. Se oli se ongelma.
– Tappara oli hyvä. He olivat joka puolella jäätä emmekä pystyneet käsittelemään sitä. Ei ole paljon sanottavaa, Helminen niputti ottelun.
– 5-0, ne ovat pahat lukemat. Minun täytyy tehdä parempaa työtä enkä tehnyt sitä tänään, Helminen päätti.






























