Golfin Abu Dhabi Championship -kilpailun ensimmäisen päivän jälkeen suomalaisten tilanne jatkopaikan suhteen näytti hyvältä. Perjantai oli kuitenkin suomalaisittain synkkä ja kaikki neljä suomalaista tulevat suurella todennäköisyydellä karsiutumaan kilpailusta.
Mikko Korhonen (par/ 70-74) pääsi lähimmäs jatkopaikkaa, vain lyönnin päähän.
– Aika erilainen päivä tänään kuin eilen, mustaa ja sumuista. Ei vaan ollenkaan lähtenyt kulkemaan, tosi vaikeaa oli koko päivän. Pelaamisessa on vielä rutiinin ja treenin puutetta havaittavissa, Korhonen kommentoi tiedotteessaan.
Kilpailu oli Korhoselle kauden ensimmäinen.
Hän on mukana ensi viikolla Dubaissa pelattavassa Dubai Desert Classicissa.