Jalkapallon Veikkausliigassa pelattiin maanantai-iltana kaksi ottelua.
FC Lahti ja Valkeakosken Haka pelasivat maalittoman tasapelin.
FC Lahdelle ottelu oli runkosarjan kolmanneksi viimeinen. Lahtelaisten taistelu ylemmästä loppusarjapaikasta jatkuu kiivaana loppuun saakka.
– Vähän jäi huono maku lopputuloksesta. Toki molemmat joukkueet olivat varovaisia, koska kumpikaan ei halunnut hävitä. Pari sellaista paikkaa kuitenkin luotiin, ja toisesta olisi ainakin pitänyt pystyä tekemään maali, Lahden päävalmentaja Ilir Zeneli sanoi Lahden verkkosivuilla.
– Haka on parantanut puolustusta huimasti ja tiesimme, ettei kovinkaan montaa paikkaa ole tiedossa.
Seuraavaksi FC Lahti kohtaa FC Hongan Espoossa.
– Huomenna puretaan ottelu ja tehdään pientä hienosäätöä torstain ottelua varten ja lähdetään ottamaan Hongasta kolmea pistettä.