palkki

Suomalaisgolffarin sensaatiomainen vire sai jatkoa – ”Josko sitä osaisi nauttia tästä”

21.06.2024 - 19:50:00

uutiskuva

Mikko Korhonen johtaa kahden pelaamansa kierroksen jälkeen Hollannissa pelattavaa KLM Open -kilpailua kahdella lyönnillä. Korhonen teki toisella kierroksella tuloksen 68 (-3) siirtyen näin yhteistulokseen -10.

Kierros oli melkoista vuoristorataa. Kuuden birdien lisäksi Korhonen teki yhden eaglen upotettuaan kakkoslyöntinsä par-nelosella. Takaiskuja tuli kahden bogin ja yhden triplan muodossa.

- Semmoinen päivä tänään, hyvää peliä edelleen. Taas löin säkkiin täyden lyönnin, tällä kertaa 130 metristä ja rauta-ysillä. Sen jälkeen tuli seikkailtua vähän pitkässä heinässä myös. Suurimmaksi osaksi kuitenkin vakaata peliä. Jännä viikonloppu on tulossa, josko sitä osaisi nauttia tästä nyt? Korhonen sanoi.

DPWT-kiertueeseen kuuluva kilpailu pelataan The International -kentällä Amsterdamissa. Kilpailussa on mukana myös Lauri Ruuska, mutta hän karsiutui jatkokierroksilta.

Lähde: Mikko Korhosen tiedote

Lue myös: Sami Välimäki joutui koville koti-Suomessa – "Onneksi saatiin kuitenkin lopetettua se"

Lue myös: Suomen naisgolfareilla ei sujunut ruusuisesti


News content: Sport Content Oy, info@sportcontent.fi
Business: Sportpoker Oü, info@sportti.com
Image credits: Getty Images Sport

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Livetulokset