palkki

Matilda Castrenin peli on yskähdellyt - nyt on tilaisuus kääntää kurssi

29.09.2022 - 8:49:00

uutiskuva

Dallasissa pelattava golfin Volunteers of America -turnaus toimi viime vuoden heinäkuussa eräänlaisena lähtölaukauksena Matilda Castrenin huikealle loppukaudelle.

Kahdessa edellisessä kilpailussa jatkokierroksilta karsiutunut Castren toivoo, että viime vuoden kakkossijan mukanaan tuomat hyvät muistot Old American Golf Clubilta toisivat hänen pelinsä takaisin huipputasolle.

- Tiistain harjoituskierroksella tuli mukavia muistoja viime vuoden kilpailusta. Täällä on nyt vähän erilaiset olosuhteet kuin viime vuonna. Griinit ovat todella kovat ja nopeat, ja kenttä on muutenkin paljon paremmassa kunnossa, Castren kertoo.

Vaikka Castrenin peliesitykset ovat hieman yskähdelleet viime aikoina, hänellä on silti vahva usko omaan tekemiseensä.

- Lyönti tuntuu päivä päivältä paremmalta. Olen optimistinen ja odotan itseltäni onnistumisia, Castren tuumaa.

- Lähden rennosti tähän viikkoon, enkä kasaa itselleni odotuksia. Tietysti viime vuonna meni niin hyvin, ja yritän ottaa siitä hyvää fiilistä, enkä niinkään kasata itselleni paineita, että pitäisi onnistua samalla tavalla.

Castrenin pelaamista on hieman häirinnyt pitkittynyt flunssa, joka ei ole jättänyt häntä vieläkään rauhaan. Levon merkitystä korostava Castren ei kuitenkaan anna pienen tukkoisuuden häiritä, vaan hän lähtee 1,7 miljoonan dollarin turnaukseen iloisin mielin.

- Koitetaan olla rennosti ja nauttia pelistä.

Viime viikolla jo uransa toisen LPGA Tour -voittonsa ottanut Atthaya Thitikul ja tällä kaudella kolmesti kärkikymmenikköön sijoittunut Sarah Schmelzel kirittävät Castrenia kahdella ensimmäisellä kierroksella. He käynnistävät pelinsä torstaina kello 20.54 Suomen aikaa.

Torstain ja perjantain tv-lähetykset tulevat Elisa Viihde Viaplaylta ja V Sportin kanavilta kello 18.30-22.00, lauantain ja sunnuntain kello 19.00-22.30.

Lue myös: Kanada ja USA kehottavat poistumaan Venäjältä – KHL:ää uhkaa raju kato


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Livetulokset