palkki

Palkintosijoja tarjolla SM-nyrkkeilyssä - kansanedustajaehdokas hakee kolmatta mitaliaan

8.04.2019 - 8:40:01

uutiskuva

SDP:n kansanedustajaehdokas Jenni Karjalaisella, 37, on luvassa vauhdikas vaaliviikonloppu, kun kansanedustajapaikan lisäksi hän tavoittelee myös nyrkkeilyn Suomen mestaruusmitalia. Helsinkiläinen on saavuttanut SM-mitalit jo vuosina 2010 ja 2018.

Karjalainen ottelee lauantaina 13. huhtikuuta kello 13.00 alkavassa ottelutilaisuudessa SM-kilpailujen 57 kiloisten puolivälieräottelussa kuopiolaista Elina Turusta vastaan.

- Kilpailuihin valmistautuminen kampanjoinnin lomassa on ollut jossain määrin haastavaa. Onneksi treenikaverit ovat joustaneet ja sparria olen saanut vähintäänkin kohtuullisesti, Jenni Karjalainen kertoo.

Ottelun voittaja varmistaa mitalisijan ja etenee 11. toukokuuta Töölön Kisahallissa iskettäviin SM-välieriin tamperelaista Serwa Abdulmohammedifaria vastaan.

Loppuottelut isketään sunnuntaina 12.5. Yle Areena näyttää kaikki välierä- ja loppuottelut ja TV2 näyttää loppuotteluita 90 min suorana lähetyksenä.

Karjalainen edustaa viime vuosina vahvasti kasvanutta Helsingin Tarmoa, jolla on nyrkkeilyn SM-kilpailuissa mukana eniten, peräti kymmenen nyrkkeilijää. Tarmoa edustamaan on siirtynyt myös Euroopan mestari Elina Gustafsson.

- Tarmolla on mielettömän hyvä henki ja osaavat valmentajat. Nyrkkeily on raskas ja haastava yksilölaji, mutta silti tai juuri siksi yhteishenki on todella tärkeä. Treeneissä pitää olla myös hauskaa. Hyvä meininki näkyy kauas ja vetää puoleensa, Jenni selittää Tarmon vetovoimaa.

Kehääntulokappaleena Karjalaisella on Bob Dylanin säveltämä ja sanoittama protestilaulu Hurricane. Kappaleessa Dylan laulaa nyrkkeilijä Rubin ”Hurricane” Carterin saamasta, rasismiin ja salailuun perustuneesta vankeusrangaistuksesta, joka langetettiin hänelle vuonna 1966.

- Tämä on mainio biisi, jossa voimakas oikeudenmukaisuuden sanoma. Sopii niin lajiin kuin politiikkaan, Jenni summaa.

Lähde: SM-kilpailujen tiedote

Kuva: Tiia Nyholm


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 


uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 

Teppo "Eetu" Rastio on kuollut

29.05.2023 16:20:32
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 


uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Livetulokset