palkki

Kalevan kisoissa ylimääräistä draamaa – kisat keskeytettiin

6.08.2022 - 15:19:00

uutiskuva

Yleisurheilun Kalevan kisoissa on nähty lauantaina hieman ylimääräistä draamaa. Sade keskeytti nimittäin kisat noin 15 minuutiksi. Menossa oli kymmenottelun korkeushyppy.

Aamupäivällä ehdittiin kuitenkin kisata karsintoja varsin kivoissa olosuhteissa.

Naisten 400 metrin aitojen alkuerien ykkönen oli Kristiina Halonen ajalla 58,49. Muut jäivät yli kaksi sekuntia MM-kisakävijästä. Ykkösaituri Viivi Lehikoinen ei kilpaillut.

Sivussa olivat myös viimekesäinen alle 20-vuotiaiden maailmanmestari Heidi Salminen, hallitseva Suomen mestari Nea Mattila, Kolumbiassa kilpaileva Aada Aho sekä vuosien 2016, 2017 ja 2019 mestarit Hilla Uusimäki, Jonna Berghem ja Eveliina Määttänen.

47-vuotias SE:n haltija Frantz Kruger Vasa Iddrottssällskapista sinkautti ensimmäisellä yrityksellään miesten kiekonheiton karsinnan ylivoimaisesti pisimmän heiton 55,02.

50 metrin karsintarajan ylittivät hänen lisäkseen Ilmajoen Kisailijoiden Rami Kankaanpää avausheitollaan 52,59 ja Pudasjärven Urheilijoiden Antti Pränni kolmannella heitollaan 51,40. Molemmat ovat 26 vuotta Krugeria nuorempia.

Naisten korkeushypyn karsinnasta kehittyi kaikkien aikojen parhaita, kun kymmenen naista ylitti karsintarajan 173 senttiä. Heistä seitsemän teki sen vieläpä ilman yhtäkään pudotusta, mukaan lukien Münchenin EM-kilpailuihin valitut Ella Junnila ja Sini Lällä.

Pudotuksitta finaaliin etenivät myös viime vuoden pronssimitalisti Viivi Kanerva (o.s. Voutilainen) Turun Urheiluliitosta, HIFK:n 34-vuotias Miia Lindholm, Vasa IS:n Elin Pajunen, JKU:n Johanna Nieminen ja Pohjan Koiton Neea-Maria Joki.

EM-kilpailuihin valittu Lahden Ahkeran Heta Tuuri ylitti Joensuussa karsintarajan 173 vasta toisella yrityksellään. Kolme yritystä ratkaisukorkeudesta tarvitsivat JKU:n Venla Pulkkanen ja ennätystään parantanut Gamlakarleby IF:n 16-vuotias Vilma Knutar.

Lähde: Suomen Yleisurheiluarkisto SYUA

Lue myös: Chelsea on tehnyt hurjan 70 miljoonan tarjouksen huipputopparista - ja voi korottaa sitä edelleen!


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Nyt oli ME todella lähellä!

10.08.2022 21:49:35

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva