palkki

NBA-legenda Larry Bird oli oikeasti roskakuski – Keke Rosberg ei

3.06.2024 - 7:00:00

uutiskuva

NBA-legenda Larry Bird sai uraansa käsittelevän museon kotikaupunkiinsa Indianan Terry Hauteen.

Kotikaupunki totisesti kunnioittaa legendaansa. Aiemmin Bird oli saanut kotikaupunkiinsa jo patsaan ja nimikkokadun.

Bird muisteli kiitospuheessaan elämäänsä ennen NBA-tähteyttään. Hän korosti työskennelleensä roskakuskina ja arveli, että olisi siinä hommassa vieläkin, jos ei olisi kokenut hurjaa pituuskasvua, joka venytti hänet 205-senttiseksi.

Bird edusti koko NBA-uransa ajan 1979-92 Boston Celticsia, jossa voitti mestaruuden 1981, 1984 sekä 1986. Vuosina 1984-86 hänet valittiin NBA:n parhaaksi pelaajaksi kolmesti peräkkäin.

Bird muistetaan myös Barcelonan olympiakisoista 1992. Hänen uransa päättyi niissä olympiakultaan Yhdysvaltain legendaarisessa Dream Team-joukkueessa.

Hänen roskakuskin uransa on vähemmän tunnettu. Bird lienee joka tapauksessa maailman kuuluisin roskakuski.

Hymy-lehti valitsi F1-ajaja Keke Rosbergin 1981 vuoden roskakuskiksi puhtaasti pilkan takia. Vuotta myöhemmin Keke voitti maailmanmestaruuden.

Rosberg ei tiettävästi ole koskaan työskennellyt roska-auton kuljettajana. Larry Birdille vuoden roskakuski-titteli olisi sopinut ihan oikeasti.

Lue myös: Jose Mourinho uusi seura selvillä - mestariluotsilta uusi aluevaltaus


News content: Sport Content Oy, info@sportcontent.fi
Business: Sportpoker Oü, info@sportti.com
Image credits: Getty Images Sport

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Helmareilla hyvä onni arvonnassa

19.07.2024 14:24:12

Livetulokset