palkki

Sevillan maalivahti upotti Espanjan – ”Ei ole paljoa sanottavaa”

7.12.2022 - 6:00:00

uutiskuva

Marokkolaismaalivahti Yassine Bounou vietti tiistaina uransa tähtihetkeä torjuessaan Marokolle voiton Espanjasta jalkapallon MM-kisojen neljännesvälieräottelussa. Bounou piti maalinsa puhtaana 120 minuuttia, eivätkä espanjalaiset saaneet rankkarikisassakaan yhtään vetoa sisään.

Bounou ei ottelun jälkeen osannut kuvailla illan suorituksiaan.

- En tiedä. Oli tunnetta ja onnea. Ei ole paljoa sanottavaa. Tiedätte, mitä rankkarit ovat, hän sai sanotuksi.

Paikan päällä Dohassa oli valtava määrä marokkolaisia. Bounou oli hyvin kiitollinen.

- Tunsimme kaiken tuen pelatessamme. Se auttoi meidät tällaiseen suoritukseen. Hieno suoritus joukkueeltamme. On hienoa, että tämä tuo iloa kaikille marokkolaisille, hän sanoi.

Tavallaan oma koira puri espanjalaisia. Bounou, 31, on pelannut Espanjassa kymmenen vuoden ajan. Hän viimeiset kaksi vuotta edustanut La Ligan huippuseuraa Sevilla FC:tä.

MM-kisoissa Bounou pelaa toista kertaa. Edellisellä kerralla 2018 Marokon taival päättyi alkulohkoon. Silloin Marokko pelasi Espanjan kanssa tasapelin, mutta Bounou ei päässyt tositoimiin.

Teksti: Otto Palojärvi

Lue myös: Murskavoiton ainekset – näin Portugalin valmentaja perusteli Cristiano Ronaldon penkitystä


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Livetulokset