palkki

Bayern Münchenin viime kesän jättihankinta pohtii maisemanvaihtoa

25.07.2017 - 18:36:22

uutiskuva

Portugalin paidassa EM-kultaa vuosi sitten voittanut Renato Sanches oli yksi vuoden takaisen siirtoikkunan isoista nimistä.

Superlupaus siirtyi Bayern Müncheniin 35 miljoonan euron kauppasummalla. Eri pykälien myötä korvaus voi nousta jopa 80 miljoonaan euroon.

19-vuotiaan Sanchesin ura ei kuitenkaan lähtenyt odotettuun nousuun Baijerissa, ja mies onkin ollut viime kuukausina siirtohuhuissa. Sanches on nyt myöntänyt SportBildille, että kausi oli iso pettymys.

- En ole henkilökohtaisesti tyytyväinen ensimmäiseen vuoteeni Münchenissä. Olen nyt Kiinassa kiertueella Bayernin kanssa, mutta sen jälkeen istumme alas Munchenissä ja toivottavasti löydämme ratkaisun. Olen nuori, ja minun on pelattava.

AC Milanin on kerrottu olevan kiinnostunut miehestä. Hän pitää siirtoa sinne mahdollisena.

- Mahdollisuus päästä pelaamaan säännöllisesti on isompi Milanissa kuin Münchenissä. AC Milan on mielenkiintoinen vaihtoehto.


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva