palkki

Ruotsalainen jääkiekkoseura yrittää hankkia varoja vahvistukseen erikoisella tavalla

3.09.2024 - 11:11:00

uutiskuva

Ruotsin SHL:ssä pelaava MoDo yrittää vahvistaa joukkuettaan, mutta seuran talous on tiukoilla. MoDo onkin kääntynyt faniensa puoleen.

MoDo on aloittanut joukkorahoituskampanjan rahoittaakseen puolustaja Mattias Norlinderin siirron joukkueeseen. Ei ole tiedossa kuinka paljon Norlinderin palkka tulisi olemaan, mutta kampanjan tavoitteena on kerätä miljoona kruunua eli noin 880 000 euroa.

MoDon kannattajat vastasivat huutoon heti, sillä ensimmäisen kymmenen tunnin aikana koossa oli jo 400 000 kruunua. Yhteensä rahaa oli lahjoittanut 7000 henkilöä.

Norlinder pelasi MoDossa juniorina ja ehti pelata edustusjoukkueessa kaksi kautta ennen kuin kaksi seuraavaa kuluivat Frölundan riveissä. Viimeiset muutaman kauden hän on viettänyt rapakon takana Montreal Candiensin riveissä.

Hän on Montrealin kesän 2019 varaus, mutta ei koskaan pystynyt tekemään läpimurtoa ykkösjoukkueessa. Hänelle kertyi yhteensä kuusi ottelua avauskaudellaan, jonka jälkeen hän vietti kaksi edelliskautta AHL:ssä Laval Rocketsin riveissä.

Lue myös: HIFK:n jättänyt kanadalaispakki löysi uuden seuran

Lue myös: Kuolleen Matthew Gaudreaun raskaana oleva leski kerää rahaa joukkorahoituksella - koossa jo hirmusumma


News content: Sport Content Oy, info@sportcontent.fi
Business: Sportpoker Oü, info@sportti.com
Image credits: Getty Images Sport

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Livetulokset