palkki

Ruotsin NHL-supertähti nöyryytyksestä – ”Tilanteet luettiin huonosti”

26.05.2024 - 0:03:00

uutiskuva

Ruotsi sai kunnolla turpaansa jääkiekon MM-välieräottelussa. Tshekki voitti 7-3.

Toisessa erässä Tshekki siirtyi nopeasti 5-2 -johtoon. Miksi näin kävi?

- Vaikea sanoa. Kiekko pomppi heille kolmannessa ja neljännessä maalissa. Tilanteet luettiin meillä huonosti. Kun on 2-5 -tappioasemassa, on puolustaminen haastavaa. Saimme kavennettua 3-5:een, mutta tänään ei ollut meidän päivämme, kommentoi kaksi Stanley Cupia Tampa Bay Lightningissa voittanut Ruotsin tähtipuolustaja Victor Hedman Sportti.com:lle.

Prahan O2-areena oli täynnä. Yli 17 000 katsojaa hurrasi Tshekille.

Hedmanin mukaan se ei vaikuttanut Ruotsin peliotteisiin.

- Ei ollut ollenkaan vaikeaa. Osoitimme heti alussa, että olemme valmiita pelaamaan. Teimme ensimmäisen maalin ja iskimme heti takaisin heidän tasoituksensa jälkeen. Olemme ennenkin pelanneet meille vihamielisessä ympäristössä, joten ei se ongelma ollut.

Sunnuntaina Ruotsi joutuu pelaamaan vielä pronssiottelussa.

- Nyt on kyllä vaikeaa motivoitua, mutta meillä on ylpeä joukkue, joka edustaa maataan. Olemme Ruotsille sen velkaa, vaikka emme tulleet tänne pronssia hakemaan. Huomenna on noustava esiin ja pelattava hyvä ottelu, Hedman päätti.

Haastattelu: Otto Palojärvi, Praha

Lue myös: Ruotsalaispelaaja masentui nöyryytyksestä – ”Tunnen itseni kipeäksi”


News content: Sport Content Oy, info@sportcontent.fi
Business: Sportpoker Oü, info@sportti.com
Image credits: Getty Images Sport

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Livetulokset