Vielä viime kaudella ECHL:ssa pelannut kanadalaishyökkääjä Noah Corson on saanut tuomion alle 16-vuotiaan tytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Corson käytti tapahtuma-aikaan, vuonna 2016, 15-vuotiasta tyttöä seksuaalisesti hyväkseen tuomion mukaan. Tapaus sattui Kanadan Quebecin provinssin Drummondvillessä ja siihen osallistui myös kaksi muuta alaikäistä ihmistä, jotka olivat myös syytteessä. He saivat tuomiot jo vuonna 2021.
Corsonin tuomiossa quebeciläisen tuomioistuimen tuomari Paul Dunnigan sanoi, että Corson ei tehnyt tarpeeksi varmistaakseen uhrin ikää, vaikka Corsonin puolustus väitti, että hän "vilpittömästi uskoi", että hän oli vähintään 16, joka on lakisääteinen suostumusikä seksille Quebecissä.
Paikallisen rikoslain mukaan henkilön on oltava vähintään 16-vuotias voidakseen antaa suostumuksensa seksiin, vaikka 14- ja 15-vuotiaat muodostavatkin poikkeuksen, kun seksikumppani on alle viisi vuotta häntä vanhempi.
Dunnigan kuitenkin mainitsi oikeudellisen ennakkotapauksen, jonka mukaan poikkeus ei koske tapauksia, joissa on enemmän kuin kaksi osallistujaa seksuaaliseen tekoon.
Hän sanoi, että Corsonin usko, että uhri oli vähintään 16-vuotias, olisi pätevä puolustus, mutta vain, jos hän olisi tehnyt kaiken, mitä hän kohtuudella voi edellyttää varmistaakseen uhrin iän. Tuomarin mukaan hänen epäonnistumisensa riitti hänen syyllisyytensä määrittämiseen.
Corsonin asianajaja Jasmin Laperle kertoi toimittajille perjantaina, että tuomari ei ottanut huomioon asiassa todistaneiden todistajien uskottavuutta.
- Näihin elementteihin kiinnitettiin vähän huomiota, Laperle kommentoi.
Corson ei ole pelannut tällä kaudella missään. Viime kaudella hän pelasi ECHL:n Adirondack Thunderissa 20 runkosarjaottelua tehoin 6+9. Muulla urallaan mies on pelannut Ruotsissa Division 2:ssa ja HockeyEttanissa sekä Pohjois-Amerikassa SPHL:ssa, AHL:ssa ja ECHL:ssa.
Lue myös: Tässä on Antti Raannan uusi seura
Tweet