palkki

Sakari Manninen siteerasi tappion hetkellä itseään Timo Jutilaa

26.05.2023 - 4:00:00

uutiskuva

Sakari Manninen voitti 2022 olympiakultaa ja ratkaisi MM-kisoissa kultamitalit Leijonille. Vuotta myöhemmin Manninen sai niellä katkeraa pettymystä Suomen hävittyä MM-kisojen puolivälieräottelun Kanadalle maalein 1-4.

- Kova työmäärä tänään tehtiin. Ylpeä olen joka jätkästä. Puskettiin hommia niin paljon kuin sielu sietää. Oli huippupaikkojakin. Kaverin veskari seisoi päällään. Kaveri ansaitsi voiton. Se on totuus siellä taululla, Manninen summasi ottelun.

Manninen korosti, ettei Suomi suinkaan huonosti pelannut. Maalit jäivät vain puuttumaan. Manninen toistikin Timo Jutilan klassisen lauseen ”eteenpäin menemisestä”.

- Oltiin ihan ensimmäisestä vaihdosta lähtien pelin ytimessä. Pelivalmiita oltiin. Mutta maalintekopeli on, eikä tänään onnistuttu siinä. Mennään eteenpäin.

Mannisen mukaan jossiteltavaa ei ole. Tärkeimmässä pelissä pitäisi onnistua.

- Sitä se on tää playoff-kiekko, kun kaveri sai paikoista sisään ja me ei saatu. Sellainen vedenjakaja on tää puolivälierä. Kun voitat sen, on turnaus onnistunut. Kun häviät, pettymys on päällä. Pelillisesti varmaan oli meidän paras peli. Kaveri iski hyvin vastaan. Ei siinä.

Eikä Mannisella ole sarjasysteemistäkään valiteltavaa, vaikka alkusarjassa monta niin sanottua pakkopullapeliä olikin ja sitten on yhtäkkiä kerrasta poikki.

- Semmoinen se on aina ollut ja pitääkin olla. Ei systeemissä vikaa ole. Silloin kun pitää parhaimmillaan olla, niin pitää olla. Tänään kiekkojumalat eivät olleet meidän puolella.

Manninen pelasi ykkösketjussa Mikko Rantasen ja Teemu Hartikaisen kanssa. Rantanen ei tehnyt kisoissa yhtään maalia, mutta Mannisen mielestä ketjun peli onnistui MM-kisoissa hyvin.

- Ihan hyvä. Saatiin paljon paikkoja, mutta ei vain saatu paikoista sisään. Joskus lätkä on semmoista. Joskus tuntuu, että joskus menee kaikki sisään ja joskus ei millään. Sen kanssa pitää vaan elää. Se on urheilun hienoutta.

Ketju rikottiin vasta Kanada-ottelun kolmannessa erässä. Se taisi olla liian myöhäistä.

- Muutos antaa aina jonkun näköisen energian johonkin. Se on semmoista, totesi Manninen.

Manninen on ollut kokemassa katkeraa puolivälierätappiota Kanadaa vastaan ennenkin. Pyeongchangin olympialaisissa 2018 Leijonat hävisi Kanadalle 0-1.

- Sinänsä samanlainen ja sinänsä erilainen peli. Siitä on viisi vuotta ja kuka niitä murehtii. Se on tää urheilun hienous ja suola. Jos häviät, on se pettymys, ja jos voitat, olet kuin Naantalin aurinko. Niellään nämä, Manninen totesi.

Teksti: Otto Palojärvi, Tampere. Kuva: Jääkiekkoliitto

Lue myös: Mikko Rantanen – ”Harmittaa niin paljon, että menen nukkumaan”


News content: Sport Content Oy, info@sportcontent.fi
Business: Sportpoker Oü, info@sportti.com
Image credits: Getty Images Sport

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Real Madridilta surkea uutinen

8.10.2024 14:03:30
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Harri Heliövaaralle iso pettymys

8.10.2024 13:19:49

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Ferrari hehkuttaa Tuukka Taposta

8.10.2024 11:39:46
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Livetulokset