Helsingin käräjäoikeus on antanut päätöksensä Teemu Selännettä ja Ari Mennanderia käsittelevässä jutussa. Päätöksen mukaan Selänteen hallinnoivat yhtiöt joutuvat maksamaan Mennanderille isot korvaukset.
Mennander kirjoitti vuonna 2014 ilmestyneen Selänteen elämänkerran. Mennanderin mukaan hän ei saanut kaikkia ansaitsemiaan tuloja kirjan tuotoista.
Mennander tuomittiin vuonna 2020 puolentoista vuoden ehdolliseen vankeuteen muun muassa törkeästä petoksesta. Tuomion mukaan hän oli salannut maksukyvyttömyytensä ja saanut lainoja yli 200 000 euron edestä, mutta ei kyennyt maksamaan niitä takaisin.
Mennanderin mukaan maksukyvyttömyys sekä siitä johtuvat konkurssit joutuivat hänen saamatta jääneistä kirjan tuotoista. Mennander vaati yli 220 000 euron korvauksia Selänteen yhtiöltä.
Lopulta käräjäoikeus määräsi Selänteen hallinnoimien TS Holding Oy:n ja TS Promotions Oy:n maksamaan Mennanderille yhteensä 64 125 euroa korkoineen. Muut vaatimukset hylättiin. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat sivuillaan.
Lue myös: KHL-seura vaihtaa nimeään – syynä Putinin kaverin syrjäyttäminen
Lue myös: Venäläiset maksavat Teemu Pulkkiselle miljoonan – näin kausi on alkanut
Tweet