palkki

Sonta lentää tuulettimeen – HIFK:n hallitukselta vaaditaan rajuja tekoja

3.04.2024 - 5:00:00

uutiskuva

On makukysymys, kumpaa voi paremmalla syyllä kutsua Suomen Toronto Maple Leafsiksi, HIFK:ta tai Ilvestä. Viimeksi Ilves voitti mestaruuden 1985 ja HIFK on sen jälkeen voittanut mestaruuden 1998 ja 2011.

Se ero joukkueilla kuitenkin on, että Ilveksen organisaatio oli 2000-luvulla vuosikausia tuuliajolla. HIFK on taas koko ajan ollut Suomen rahakkaimpia kiekko-organisaatioita. Vaikka kaksi mestaruutta on tullutkin, on HIFK vuoden 1985 jälkeen ollut SM-liigan pahin urheilullinen alisuorittaja.

Lahden tiistaista peliä televisiosta seurasi helsinkiläinen viisivuotias HIFK-fani. Pelicansin tehdessä maalin minuuttia ennen loppua puhkesi poika lohduttomaan itkuun. Hän sai kokea, miten vaikeaa HIFK-fanin elämä onkaan.

HIFK:n fanit voivat hyvällä syyllä osoittaa sormella HIFK:n edellisiä ja nykyisiä hallitusten jäseniä. Sattumaa HIFK:n kompastelu vuodesta toiseen ei ole. Käytössä olevilla taloudellisilla resursseilla pitäisi 40 vuoden aikana voittaa enemmän kuin kaksi mestaruutta jo matemaattisten todennäköisyyksien perusteella.

Tobias Salmelainen on toiminut HIFK:n urheilutoimenjohtajana seitsemän vuoden ajan. Hänet nostettiin tehtävään, kun Tom Nybondas tajusi viimein, että olisi fiksumpaa hypätä organisaatiossa toisiin tehtäviin, kun homma ei sujunut alkuunkaan.

Salmelainen ei ole tehnyt sen parempaa jälkeä kuin Nybondaskaan. Hän kasasi täksi kaudeksi superrahakkaan joukkueen, joka hyytyi loppukirissä kuin Carlos Lopes Montrealin olympialaisissa 10 000 metrin juoksussa Lasse Vireniä vastaan.

Pelicans johti ottelusarjaa 3-0. Päävalmentaja Ville Peltonen sai nostettua HIFK:n vielä 3-3 -tasatilanteeseen, mikä sinänsä oli kunniakas teko, mutta paljoa se ei lohduta, kun Pelicans jyrää seitsemännessä pelissä voittoon minuuttia ennen loppua tekemällä helpolla maalilla.

Peltonen ja Salmelainen ovat näyttönsä antaneet. Ammattimaisesti toimivassa pk-yrityksessä hallitus laittaisi moiset epäonnistujat välittömästi pihalle.

Nähtäväksi jää, millaisiin toimenpiteisiin pystyy HIFK:n hallitus. HIFK:n hallitukseen tuli viime syyskuussa muutoksia. Edellisestä hallituksesta jatkoivat Markus Lindström, Robin Bade, Gustaf Björnberg, Kaj Swanljung, Harri Tuohimaa ja Aku Vikström. Tuohimaa on ollut HIFK:n johtotehtävissä vuosikymmeniä Frank Mobergin ajoista asti.

Hallitus antoi tiettävästi tukensa sille, että Peltonen jatkaa päävalmentajana vuoteen 2026. HBL:n mukaan Salmelainen olisi halunnut uudeksi päävalmentajaksi Olli Jokisen, mutta hallitus ei sitä ehdotusta puoltanut. HIFK:n hallituksen puheenjohtaja Jaakko Eskola kiisti väitteet Ilta-Sanomien haastattelussa.

Eskola ja Saku Tuominen tulivat hallitukseen viime syksynä uusina jäseninä. Nähtäväksi jää, tuovatko he seuraan uusia tuulia nyt, kun olisi kovien päätösten paikka. HIFK:n fanit ovat raivoissaan, joten Mauno Koiviston sanoja siteeraten voisi todeta, että ”tarttis varmaan tehdä jotain”.

Teksti: Otto Palojärvi

Lue myös: Pelicansin Tommi Niemelä ei voinut enää vaieta – sanoi Ville Peltosen vieressä suorat sanat


News content: Sport Content Oy, info@sportcontent.fi
Business: Sportpoker Oü, info@sportti.com
Image credits: Getty Images Sport

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Livetulokset