Paljon suomalaisten veronmaksajien rahaa niellyt moottorirata Kymiring jatkaa toimintaansa.
Viime talvena Kymiring päätyi unkarilaisen sijoitusyhtiön TRP Hungaryn omistukseen. Kyseinen yhtiö perusti Suomeen Finland Motorsport Circuit Holding Oy-nimisen yhtiön, jonka nimen kerrottiin myöhemmin muuttuvan Kymiring Holdingiksi.
Torstaina unkarilaisten on tarkoitus kertoa Kymiringin tulevaisuudesta. Ensi vuonna radalla on tiettävästi tarkoitus järjestää isompia autourheilutapahtumia.
Suomessa rahoitusta radalle ei löytynyt riittävästi, mutta Unkarista näyttää löytyvän. Tosin unkarilaisten rooli moottoriradan suhteen herättää maan poliittisen tilanteen takia kysymyksiä.
Ratayhtiön hallituksen puheenjohtaja Tamas Öry on Unkarin ulkoministerin Peter Szijjarton lanko. Szijjartoa pidetään Unkarin venäläismielisen pääministerin Viktor Orbanin oikeana kätenä.
Vladimir Putinin kanssa yhteyttä pitävä ja tämän kanssa lämpimissä väleissä ollut Orban vastustaa Ukrainan tukemista ja rettelöi EU:lle. Orbanin hallinto on kaventanut Unkarin demokratiaa pysyäkseen Fidesz-puolueensa kanssa vallassa.
Urheilun ja politiikan yhdistäminen on yksi keino Orbanille lujittaa valtaansa pehmeällä vaikuttamisella. Moottoriurheiluun ja jalkapalloon Unkarissa liikenee varoja, vaikka maan taloudellinen tilanne on vaikea.
Unkari on EU-alueen köyhimpiä maita, mutta silti siellä on varaa järjestää F1-kilpailuja. Esimerkiksi Saksassa ja Ranskassa F1-kisaa ei ajeta, koska valtion tukea ei heru riittävästi, eikä kisan järjestäminen yksityisillä varoilla ole kannattavaa.
Torstaina unkarilaiset kertovat medialle suunnitelmistaan Kymiringin suhteen. Luvassa on varmasti mielenkiintoinen lehdistötilaisuus.
Lue myös: Valtteri Bottakselle taas lunta tupaan – sensaatiokuski uhkaa paikkaa
Tweet