palkki

Suomalaiskuskille EM-kultaa – valtava taloudellinen riski kannatti

3.10.2022 - 20:07:00

uutiskuva

Tommi Hallman on varmistanut Nitro Rallycross -sarjan NRX NEXT -luokan Euroopan mestaruuden voittamalla kauden kaksi viimeistä osakilpailua ERX Motor Parkissa, Minneapolisissa Yhdysvalloissa.

Viime vuonna rallicrossin Pohjoismaiden mestaruuden voittanut Hallman ei alunperin suunnitellut kilpailevansa tällä kaudella Amerikassa. Kun KymiRingille kaavailtu kauden päätösviikonloppu jouduttiin perumaan ja siirrettiin Yhdysvaltoihin, ei Hallmanille jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin suunnata Atlantin toiselle puolelle. Päätös vaati suuria taloudellisia ponnisteluja, mutta riskinotto kannatti.

Lauantain osakilpailu alkoi hieman nihkeästi auton teknisten ongelmien myötä, mutta Hallmanin mukana Suomesta tulleet mekaanikot tekivät hartiavoimin töitä ja Hallman pääsi lopulta starttaamaan finaalilähtöön kolmannesta lähtöruudusta.

Startti onnistui nappiin ja kahden ensimmäisen kierroksen jälkeenHallman oli noussut kärkeen. Edes viimeisellä kierroksella puhjennut rengas ei pysäyttänyt häntä, vaan ruutulippu ohitettiin kärkikolmikon osalta järjestyksessä Tommi Hallman, George Megennis (USA), Casper Jansson (SWE).

Sunnuntainen sarjan päätöskilpailu sujui Hallmanilta hieman sulavammin. Kuopiolaislupaus onnistui karsintalähdöissä ja pääsi lähtemään finaaliin paalupaikalta. Tasaisen alun jälkeen Hallman sai hieman eroa taakse eikä luovuttanut kärkipaikkaa missään vaiheessa. Kärkikaksikko oli sama kuin lauantaina, ruotsalaisen Simon Olofssonin kurvattua tällä kertaa kolmannelle korokkeelle.

– Tuntuu uskomattoman hyvältä! Kausi on onnistunut lähes nappiin, oma ajo kulkee ja tiimityö toimii, ei paljon paremmin kausi voisi mennä, Hallman iloitsee.

– Kauden kaikista kuudesta kilpailuista podium ja niistä neljä voittoja, ei voi muuta sanoa kuin että hyvin on mennyt! Oma ajo on nyt parhaalla tasolla mitä se on ollut koskaan, tästä on hyvä jatkaa kohti tulevaisuutta, Hallman tuumaa.

Lähde: Tiedote

Kuva: Tommi Hallmanin tiedotus

Lue myös: Ex-kuljettajalta tyly kommentti Mercedeksen Toto Wolffista - "Huono häviäjä"


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 


uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Teppo "Eetu" Rastio on kuollut

29.05.2023 16:20:32

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 


uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Livetulokset