palkki

Pöytä rallin SM-sarjan kuumalle mestaruustaistelulle on nyt katettu - haastajalta kylmän viileää tekstiä

28.09.2022 - 11:38:00

uutiskuva

Mikko Heikkilä kilpailee rallin SM1-luokan mestaruudesta tulevana viikonloppuna Kouvolassa. SM-pistetaulukossa toisena oleva nurmijärveläiskuljettaja puolustaa viime vuoden talvella ajetun Kouvolan SM-osakilpailun voittoa.

Heikkilän, 30, ja kartanlukija Samu Vaalerin, 24, ero pistekärkeen, eli Emil Lindholmiin on vain kahdeksan pistettä. Päätösosakilpailusta jaossa olevien 1,5-kertaisten SM-pisteiden johdosta mestaruuden vie SM1-luokan kärkikaksikosta korkeammalle sijoittunut kuljettaja. Heikkilälle SM-mitalitaistelu ei tuota suurempaa stressiä.

- Varmaan nyt olisi hyvä mahdollisuus ottaa niitä paineita, mutten kuitenkaan ajatellut ottaa. Loppujen lopuksi kyseessä on kisa siinä missä muutkin, vaikka pikku kutkutus onkin lisämausteena. Valmistautumisen tulee kuitenkin olla samanlainen kuin muihinkin osakilpailuihin. Mikkelin jälkeen on hyvä fiilis ja siltä pohjalta on hyvä lähteä.

TGS Skoda Teamin Fabia Rally2 Evoa kuljettava Heikkilä luonnehtii Kouvolan teitä vauhdikkaiksi. Kilpailun voittoa puolustava Heikkilä lähtee uudelle reitille luottavaisin mielin.

- Kouvolassa tiet ovat perinteisesti olleet nopeita ja reitti hyvä. Tämän vuoden reittiä on hankala vielä kuvailla, sillä ainoastaan yksi kilpailun erikoiskokeista on ajettu aiemmin. Uskon reitin olevan meille sopiva, edellisellä kerralla voitettiin täällä ja Hondallakin tuli aikanaan otettua SM4-luokan luokkavoitto.

Alkuviikosta testiä ajanut Heikkilä kertoo auton olevan hyvissä säädöissä Mikkelin jälkeen.

- Testit menivät hyvin, testipätkä oli mieluisa ja auto tuntui hyvältä heti ensimmäisellä vedolla. Ei keksitty mitään sateentekijöitä vaan päinvastoin, mennään vähemmillä muutoksilla kuin aiemmin. Kyyditettiin yhteistyökumppaneita ja pidettiin mukava päivä valmistautumisen merkeissä.

SM O.K. Auto-ralli sisältää seitsemän erikoiskoetta ja 98,02 erikoiskoekilometriä. Kilpailu käynnistyy lauantaina Tykkimäen moottoriradalta klo 9.01. Kilpailu päättyy Sokos Hotelli Vaakunalle klo 16.57.

Lähde: Tiedote. Kuva: Loudlife Media

Lue myös: Rallin SM-sarja huipentuu huikeaan trilleriin: ”Kumpi meistä voittaa, on varma mestari

Lue myös: Kalle Rovanperällä jälleen ottelupallo – voiko hän mokata kaiken?


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 


uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva