Kalle Rovanperän raju ulosajo vei perjantaina käyntiin pyörähtäneen Belgian MM-rallin suurimmat otsikot. Kisa MM-pisteistä jatkuu kuitenkin täysillä ja kolmannella erikoiskokeella omansa otti Viron Ott Tänäk.

Hyundai-kuljettaja Tänäk ajoi pohja-ajan vajaan kahdeksan kilometrin pituiselle erikoiskokeelle. Virolainen pysäytti kellon aikaan 4:23.1.

Tänäkin otti erikoiskokeen nimiinsä äärimmäisen niukalla marginaalilla. Toiseksi tullut Thierry Neuville, kolmanneksi sijoittunut Craig Breen sekä kokonaiskisaa johtava Elfyn Evans mahtuivat kaikki sekunnin sisään. Myös Ranskan Adrien Fourmaux mahtui äärimmäisen tiiviiseen kärkiryhmään jääden Tänäkistä vain 0,8 sekunnin päähän.

Kärkiviisikon takana kovinta vauhtia piti Esapekka Lappi. Hän jäi Tänäkistä kolmen sekunnin päähän. Kokonaiskilpailussa Lappi on viidentenä ja on jäänyt Evansista 16,5 sekunnin päähän. Loistosuoritukseen kolmannella erikoiskokeella yltänyt Fourmaux ohitti suomalaisen kokonaistilanteessa.

Tänäk on vain 0,6 sekunnin päässä Evansista ja pitää kokonaiskilpailun toista sijaa. Kolmantena ajaa isäntämaan Thierry Neuville, joka on jäänyt 7,3 sekuntia jälkeen Evansista.

Lue myös:

Hirvittävä lento! Jari-Matti Latvalalta tietoa Kalle Rovanperän tilanteesta”