Sebastien Ogier paljasti: mitään ei ollut tehtävissä

23.01.2022 - 20:00:00


Toyotan Sebastien Ogier käväisi sunnuntaina riipaisevan lähellä Monte Carlon MM-rallin voittoa, mutta rengasrikko pilasi unelman.

Ogier jäi lopulta toiseksi ja voitto meni M-Sportin 47-vuotiaalle Sebastien Loebille.

Ogier ei jaksanut liian pahoillaan olla. Hän nautti taistelusta.

- Oli suuri ilo olla mukana tässä erityisessä rallissa ja upeassa taistelussa, Ogier sanoi Toyotan tiedotteessa.

- Emme voittaneet tänä viikonloppuna, mutta voimme silti olla pystyssä päin. Teimme upean suorituksen, eikä autossa ollut mitään ongelmia, mikä oli upea saavutus. Kohtalo päätti tänään toisin, mutta silti jaksan hymyillä edelleen ja nauttia tästä taistelusta, Ogier jatkoi.

Ogier koki toiseksi viimeisellä erikoiskokeella rengasrikon. Ranskalainen uskoo, ettei sitä olisi voinut mitenkään välttää.

- Rehellisesti sanottuna olen sitä mieltä, ettei sitä mitä tapahtui toiseksi viimeisellä pätkällä olisi voinut mitenkään välttää. Se oli leikkauspaikka, minkä vältin vielä ensimmäisellä kerralla, mutta en enää toisella kerralla. Se oli mahdotonta, koska se oli niin likainen paikka ja piti vain seurata muiden uraa, Ogier sanoi.

Ogier oli iloinen myös maanmiehensä Loebin onnistumisesta.

- Tämä oli hieno päivä tälle lajille, Ogier summasi.

Teksti: Ville Hirvonen Kuva: Toyota

Lue myös:   Kalle Rovanperän Monte Carlon tuska vaihtui lopulta hymyksi - "En oikein tiennyt mitä alussa tapahtui"

Lue myös:   Jari-Matti Latvalalta paljon lupaavaa puhetta - kehui myös Kalle Rovanperää


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport

 

 

 

 

 


 

 

 

 

 


 

 

 

 

 

NBA:n mestari vaihtuu

16.05.2022 4:05:14