palkki

Valtteri Bottaksen uhkaaja loksauttaa leukoja

1.10.2024 - 14:43:00

uutiskuva

Potkut saaneen Logan Sargeantin Williams-tallissa loppukauden ajan korvaava Franco Colapinto on lyönyt kaikki ällikällä kolmessa ensimmäisessä F1-kisassaan.

Argentiinalaisen Colapinton, 21, on jopa väitetty haastavan Valtteri Bottaksen, 35, väännössä Sauberin ensi kauden toisesta kuljettajapaikasta.

F1-asiantuntija Jolyon Palmer lukeutuu siihen kaartiin, jonka mukaan Colapinto tosiaankin ansaitsisi paikan kauden 2025 F1-sarjassa.

- En voi kehua ja korostaa tarpeeksi, kuinka vaikuttava tämä kolmen kilpailun alku on ollut kuljettajalle, jonka kukaan ei odottanut edes kilpailevan Formula 1:ssä tänä vuonna, Palmer hehkuttaa Motorsport-Totalilla.

- En usko, että olen koskaan nähnyt kenenkään yllättävän minua niin paljon varhaisilla suorituksillaan kuin Colapinto. Hänen tulevaisuutensa on nyt turvattava tässä urheilussa. Palmer jatkaa.

F1-sarjassa on ensi kaudeksi enää yksi, eli siis Sauberin toinen kuljettajapaikka vapaana.

- Nämä Colapinton saavutukset voivat tulla liian myöhään vuotta 2025 ajatellen. Mutta vaikka hän viettäisi vuoden sivussa F1:stä ensi vuonna, hänelle on varmasti paikka tulevaisuudessa, jos hän jatkaa samalla tavalla loppuvuoden 2024, Palmer vakuuttaa.

Lue myös: Tiukka väite tulevien vuosien F1-mestarista: ”Maaginen kuljettaja”


News content: Sport Content Oy, info@sportcontent.fi
Business: Sportpoker Oü, info@sportti.com
Image credits: Getty Images Sport

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Livetulokset