palkki

Flavio Briatore joutui tallissaan raivon partaalle

17.09.2024 - 8:50:00

uutiskuva

Renaultin F1-tehdastalli Alpine on ollut muutosten kourissa sen jälkeen, kun legendaarinen italialaispersoona Flavio Briatore tänä vuonna pestattiin tallin johtoon.

Briatore on laittanut tallin organisaatiota rajusti uuteen uskoon. Syytäkin lienee, koska Alpinen suoritustaso on tällä kaudella ollut kehno.

- Kun tulin Alpinelle, sai moni asia minut raivon partaalle. Siellä ei ollut todellista läsnäoloa, intoa tai motivaatiota, Briatore kertoi Gazzetta dello Sportille.

- Nyt olen täällä ja pidän kaikki varpaillani, vaikka on mahdotonta toimia enää huonommin kuin täällä on toimittu. Olemme rakentamassa tätä uudestaan, Briatore jatkoi.

Briatore kiistää, että olisi ollut Renaultin päätöksen takana lopettaa voimayksikön kehittämisensä. Briatore kuitenkin tukee päätöstä ja toteaa, että voimayksiköiden hankinta muualta säästää rahaa, jota voidaan käyttää muuhun.

- Olen voittanut mestaruuksia 30 prosenttia pienemmällä budjetilla muihin verrattuna, Briatore kertoo viitaten menestyksiinsä 1990-luvulla Benettonilla ja 2000-luvulla Renaultilla.

Ensi kaudella Alpinella ajavat Pierre Gasly ja Jack Doohan.

- Meillä on nopeita kuljettajia. Ongelmana on auto, hän toteaa.

Tulokaskuski Doohanin hän rinnastaa huippukuskeihin.

- En osta kuljettajia. Olen kasvattanut heidät kotona. Nostin Michael Schumacherin ja Fernando Alonson huipulle. Toivottavasti Doohan vastaa laatua, hän täräyttää.

Lue myös: Maailmanmestari tylyttää Valtteri Bottaksen tiimiä pilkallisesti


News content: Sport Content Oy, info@sportcontent.fi
Business: Sportpoker Oü, info@sportti.com
Image credits: Getty Images Sport

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Livetulokset