palkki

Mika Häkkinen olisi halunnut pelastaa Keimolan radan

13.10.2022 - 7:00:00

uutiskuva

Keimolan radan merkitystä ei voi vähätellä, kun tarkastellaan syitä, miksi suomalaisajajat ovat menestyneet Formula ykkösissä niin vahvasti. Myyttisessä maineessa olevalla radalla ovat kisanneet monet huippunimet.

Vuosina 1994-2001 F1-sarjassa ajoi kaksi Mikaa Martinlaaksosta, Häkkinen ja Salo. Molemmat olivat saaneet ajo-oppinsa naapurissa sijainneelta Keimolan radalta.

Kun Häkkinen voitti 1998 ensimmäisen maailmanmestaruutensa, ei hän muista, että juuri sillä hetkellä olisivat muistot palanneet Keimolaan. Mutta uransa aikana Keimolan kokemuksiaan hän on muistellut paljon ja radalle hän on hyvin kiitollinen.

- Keimola on useasti ollut mielessä. Siellä opin säännöt ja kilpailemaan.

Keimolan radan taru loppui käytännössä jo 1978. Mikroautoradankin toiminta päättyi lopulta 2008.

Häkkisen F1-mestaruusvuotena 1998 Keimola pääsi julkisuuteen, kun autourheiluväki vaati radan suojelua sen historiallisen arvon takia. Hankkeet radan toiminnan elvyttämisestä eivät kuitenkaan edenneet.

Häkkinen seurasi kotiratansa kohtaloa haikein tunnelmin.

- Olisin halunnut olla pelastamassa Keimolaa, mutta siinä oli kaikenlaisia asioita, kuten meluhaittoja. Olisi mennyt valitusprosesseissa varmaan 40 vuotta, hän totesi.

Sittemmin Keimolan rata-alueelle rakennettiin 2010-luvun lopulla Keimolanmäen asuinalue, jonka tiet mukailevat entisen moottoriradan linjauksia. Radan valvontatorni kunnostettiin ja se on muistomerkkinä 1966-78 palvelleesta suomalaisen moottoriurheiluhistorian merkittävästä kilpailupaikasta.

Teksti: Otto Palojärvi

Lue myös: Mika Häkkinen ei ollut median suosikki – ”Oli olo, ettei halua puhua mitään”


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Juventus teki koomisen oman maalin

23.09.2023 23:20:00
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Livetulokset